Testamentti osa3.
Olin saanut työpaikaltani pekkasvapaata perjantaipäivän ja päätin käyttää sen vierailemalla Neidin talossa, tutustuen samalla tarkemmin saamaani paikkaan.
Ajelin ajatuksissani ulos kaupungista maaseudun rauhallisen liikenteen mukaan. Ihailin rinnepeltoja ja niiden välissä kasvavia metsäpuskia. Siellä täällä kiemurteli jokia, pieniä järviä ja luonnon muovaamia ojia. Viljelijöiden talot olivat sijoitettu yleensä kumpuilevan maaston korkeimmille kohdille, mistä ne näyttivät hallitsevan ympäristön maisemaa. Se kaikki antoi maisemalle sille kuuluvan moninaisen ilmeen.
Muutaman tunnin ajomatkan päätteeksi käännyin vanhojen koivujen renustamalle kujalle, mikä vei minut villiintyneeseen pihaan.
Autosta noustuani tuuli pyyhkäisi kylmäntuntuisesti niskavillojani, nostin takkini kauluksen pystyyn ja lähdin kiertelemään pihaa, luodakseni yleiskuvan näkemästäni.
Heinä oli leikattu joskus kesällä, se oli kahlata-asti pitkää, onneksi olin varannut saappaat jalkaani, joten minun ei tarvinnut varoa askeleitani.
Tontilla oli asuinrakennuksen lisäksi ulkorakennus, missä sijaitsi autokatos, varasto ja ehkä jonkinlainen työskentelytila.
Katoksessa oli keskihintainen henkilöauto, ei kovin vanhakaan. Olisin tutustunut siihen lähemmin, koska autot yleensäkin kiinnostivat minua, mutta ovet olivat lukitut.
Jatkoin matkaani. Tontilla oli muutama vanha omenapuu, joitakin marjapensaita, syysväreissään loistavat pihlajat ja vaahterat. Oikeastaan aika yksinkertainen ja hyvällä silmällä rakennettu piha - vain hoitamatta jäänyt.
Ajattelin kävellessäni kohti talon pääsisäänkäyntiä: Pihasta saisi mukavanviihtyisän pienellä vaivalla, ehkä keinu ja perkoila antaisivat sille viihtyisyyttä ja täydentäisivät kahta niin hallitsevaa rakennusta, pehmentäen pihan yleis-ilmettä.
Talo itsessään oli rakennettu ehkä vuosisadan alkupuoliskolla, verannan ikkunanpielet olivat tehty koristeleikkauksin, samoin kuin kaikki muutkin ikkuna- ja ovipuitteet. Talon harjapäätyihin oli - luultavasti sorvattu - kauniit pystupolpat, mitkä olivat kiinnitetty sorvattuun poikkitolppaan. Näin oli saatu harjan yläosaan kaunis, rakennusta keventävä vastapaino harjan jyrkälle muodolle.
Minulle tulee niin mieleen vuosi 2007, kun astelimme ensimmäistä kertaa torpan pihapiiriin, ostoaikeissa... Ja koukkuun jäätiin että napsahti!
VastaaPoistaLuulen että teitte hienon päätöksen ostaessanne torpan. Se on niin houkutteleva päällepäinkin.
PoistaKyllä minullekin tällainen historiallinen, vanha talo kelpaisi perinnöksi ja autokin vielä. Eikä tonttikaan tunnu pieneltä. Koivukuja, wau! Miksi hän on sen saanut, siinä mysteeri. Ja koko ajan näen naisen kävelemässä, nyt täytyy skarpata ja vaihtaa mies sinne saappaissaan. Hyvä, nyt hän kävelee heinikossaa, kurkkaa autoa ja katselee ympärilleen. Kohta hän lähestyy portaita ja ovea....
VastaaPoistaYksityiskohdat rakentavat hienosti tarinaa ja saavat lukijan mielikuvituksen liikkeelle.
...onneksi juuri vasemmalle kohdalle osunut upeavärityksinen ruskea ruukku ei mene perintönä tälle tyypille, vaan pysyy tuossa sivupalkissa meidän ihailtavanamme :-)
Ei miekkonen sentään kaikkea saa, kyllä talon ja muut tavarat täytyy riittää ;-D
PoistaNyt ihan tuntuu, että pitäisi nähdä tuo talo, jos vaikka olisi myynnissä?
VastaaPoistaKannatais soittaa, voin antaa numeron ;-)
Poista