torstai 29. marraskuuta 2012
tiistai 27. marraskuuta 2012
maanantai 26. marraskuuta 2012
Sininen sähköinen käsi
Sininen Sähköinen Käsi
Sininen Käsi
Taiteileminen vapauden ja vastuun välillä on ydinkysymys sinulle Sininen Käsi, Loppuunsuorituksen voima. Edustat ennen kaikkea toimintaa. Usein nähdään, miten ensin teet ja vasta jälkeenpäin katsot, mitä tulikaan tehdyksi. Omaperäisyytesi on niin ihailtavaa, että joillakin ihailu voi kääntyä jopa kateudeksi. Teet asioita myös toisten puolesta, koska olet jalomielinen, antelias, yhteistyöhaluinen ja rauhaa rakastava.Sähköinen
Sinua ohjaava numero kolme on palvelun sähköinen sointu, ja se korostaa palvelun tärkeyttä elämässäsi. Maailmankaikkeus on energiaa, ja liike on ikuista. Ihmisen hermojärjestelmä on sähkökemiallista toimintaa, myös liikettä. Mayojen syklisessä numerokierrossa yhdestä kolmeentoista numero kolme, liike, on numerosi, joka astrologisella kartallasi yhdistyy aurinkomerkkiisi. Kun palvelet muita, palvelet itseäsi. Kun palvelet itseäsi, palvelet koko ihmiskuntaa.lauantai 24. marraskuuta 2012
perjantai 23. marraskuuta 2012
Ulle dulle dof
Uuna
Syrjäsuon Ulle dulle dof antaa hienoja lukuelämyksiä eri
ajanjaksoilta, elävästi ja mukaansa tempaavasti kirjoitettuna.
Novelleihin on kätkettynä ovelasti elämää eri tasoilta monine
iloineen ja kokemuksineen.
”Yritin
avata suuren, raskaan, sammalkukkien koristaman vanhan kellarin oven.
Ensimmäisistä yrityksistäni sain vain jännittyneet niskalihakset
ja huminaa korviini. Viimein syvältä nouseva huokaus vapautti
juuttuneet salvat ja ovi alkoi aueta rahisten lattiaa vasten”.
Tuulentavoittelijan
sisältö menee erikoisella ja tyylikkäällä tavalla ihmisen
sisimpään.
Ei
ole noin vain helppoa käsitellä ylimääräisiä turhia asioita
pois. Totutuista tavoista, toiveista ja aikomuksista on vaikea
luopua. Monet anteksipyynnöt jäävät, ”kyllä minä sitten
asteelle”.
Monenlaisia
portaita mennään vauhdilla ylös ja alas, mutta niiden tarjoamia
mahdollisuuksia ei malteta pysähtyä hyödyntämään.
Kuitenkin
monien asioiden käsittely ja niiden läpikäyminen selkeyttää oman
itsensä tuntemista ja löytää oma tiensä helpompana kulkea.
”Piirustus”
Hienot muistot mummiksi tulemisen riemusta vievät ajatukset omaan
lapsuuteen. Myllymamman läheisyys ja lämmin syli herättävät
muistoja hyvistä asioista, jotka antavat uskoa ja luottamusta
osaamisentaitoon tulevillakin elämänpoluilla. Lapsi, jolle
uskotaan aidosti tärkeä tehtävä, kertoo luottamuksesta ja
arvostuksesta lasta kohtaan.
Novellien
monipuolisuus kietoo lukijansa väkisinkin pauloihinsa
Tanssilattialta
selvittyäni minua jäi askarruttamaan, kuka nosti kengän pystyyn?
Nyt
hyppään ojan yli ja kiipeän vartetun omenapuun oksalle jatkamaan
lukemistani...
torstai 22. marraskuuta 2012
Uusi maailma
Uskallanko, en, uskallan...
Katsokaa nyt muutkin, voidaako me mennä tuonne. Siellä olisi kyllä hauska käydä, kysyy Touhukas, joka on menossa ensimmäisenä paikkaan kuin paikkaan. Nyt kuitenkin rohkeus pettää
Tulkaahan kamut perässä, meniväthän tänne isot kanatkin kun Sankari näytti tietä, sanoi Mustikka ja lähti varmoin askelin laskeutumaan alas maahan. Touhukas vieläkin epäröi ja antoi tietä Aran mennä ensin.
Missäs se meidän Touhukas on? Sieltä viimeisenä kurkkii. Katsos kuinka hyvää ruohoa. Kait sinä uskallat, kun minäkin tulin, vaikka Arka olenkin
Voi täällä on hauskaa, eikä tarvitse pelätä, kun Sankari vartioi meitä kaikkia...
...niin isoja kuin pieniäkin.
Tänään oli kuusi astetta lämmintä, eikä satanut, niin päätimme antaa kanoille juhlapäivän ja päästää ne ulos. Pikkukanat eivät olleet vielä käyneet ulkona ollenkaan. Niinhän siinä sitten kävi, että muut menivät kanalaan iltapäivällä, mutta poikaset piti ohjata sinne. Kun on mahottoman mukava olla ulkona - ne näyttivät sanovan.
Päivä oli sateeton, mutta niin pimeä, että kuvat otin salamalla
keskiviikko 21. marraskuuta 2012
Perhottaren herkästi koottu runo-kuvakirja on antanut minulle monta ilonpilkahdusta marraskuun mustiin sateenpieksämiin päiviin.
”Tuuli
tanssii siipiemme alla. Seuraan sinua. Liitelemme välillä ihan
liki, kylki kyljessä. Liikkeemme sulautuvat täydellisesti yhteen.
Niin myös sydämemme. Laskeudumme, olemme vain kaksin”.
Hienosti
kuvitetun perhoskirjan Perhotar liitelee runonsiivin kesäisissä
maisemissa. Istahtaa hetkeksi puunpinnalle kuulemaan puun kertomaa
iltasatua.
Kertooko
tämän illan satu ”Mokkakuorisesta lentoritarista”, vai
kiusoittelijasta, perässäjuksuttajasta, joka ei lähellensä päästänyt?
Kirja
tarjoaa kauniita pieniä vilahduksia perhosten kesäleikeistä,
upeine kuvineen runosiiven saattelemana.
tiistai 20. marraskuuta 2012
Marraskuun valo
Yritin metsästää marraskuun valoa, mutta kovin kehnolla menestyksellä.
Jossain vaiheessa oli muutamana päivänä pientä pakkasta. Juuri sen verran, että zilgahuoneen ikkuna teki pitsiverhot. Aurinkoa en nähnyt, vain valoheijasteita hämärtyvässä illassa.
torstai 15. marraskuuta 2012
lauantai 3. marraskuuta 2012
torstai 1. marraskuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)