Sade,tuuli

Impi kolistelee porstuan ovesta sisälle ja ensisanoikseen hyikkäilee ulkona riehuvaa kaatosadetta. Sanoo sitten päivää taloon, johon Tyyne vastaa hellan luota.
Hän on juuri keittämässä päiväkahvia, jonka Impi varsin hyvin tietää - sitä varten pirttiin poikkeaakin. Istahtaa valmiiksi pöydän ääreen, kahvikupposta odottelemaan. Heittää märän puseron viereensä penkille ja lausuu:
Kuumat on aallot, kuin myrskyssä soutais.
Se ei tiedä, joka ei sitä koe.
Aallot kun kulkee lävitse kehon, sade otsalla helmeillen soutaa.
Myrsky laantuu, aalto laskee, tuuli viimein kainalot kuivaa.
— Hae lääkäriltä tabletit, ne helpottaa, Tyyne varovasti ehdottaa.
— Kun pelottelevat, että syöpä tulee.
— Tulee se muutenkin, jos on tullakseen
— Ryypin tämän kahvin ensin.

Aalto, myrsky,soutaa.

Kun sana on hallussa

Kello oli aamulla puoli viisi. Eino laittoi kuin varkain saappaat jalkoihinsa, painoi lippalakin karvattomaan päähänsä, raotti pirtinovea niin hiljaa kuin voi, ettei Orvokki olisi herännyt. Oli kuulevinaan unisen kysymyksen peräänsä:
    — Mihin sitä taasen ollaan menossa?
Taavi asteli pihalla vastaan ja kysyi:
    — Oliko Orvokki taasen hankala?
    — Entinen narina. Minun pitäisi olla kuin nuori ori, pystyä joka haluun vastaamaan. Piruko se noita akkoja riivaa. Nuorena ollaan kivoja ja ujoja, sitten muuttuu ääni kellossa. Sanoi viimeiseksi illalla:
    — Ellei sinulta onnistu, kysyn Taavia tilallesi.
    — Mitä se on vailla?
    — Ka, sitä grillikotaahan se on monta vuotta hingunnu.
    — No tehdään yhdessä, jospa se kitinä siihen loppuu.

 Rapu: Muuttua, hankala, loppu.

Rakkaani

Olohuoneen harmaa, samettipintainen, lehtikuvioin kirjailtu retrosohva odottaa tuttua makoilijaa käsinojan ja selkämyksen nurkkaukseen. Se odottaa ja ihmettelee, minne vakiokäyttäjä on tänään hävinnyt. Sohva rakastaa pientä harmaanvalkoista – melkein itsensä väristä kehrääjää, joka luovuttaa jokaisena päivänä lämpöä vanhan sohvan iloksi.
  Pitkän odotuksen jälkeen sohva kuulee tutut – lähes kuulumattomat askeleet. Ne saapuvat niin hiljaa, ettei sitä keittiössä astioita kalisteleva huoneenhenki kuule. Harmaanvalkoinen kissa nuuhkii sohvankulman varmistaakseen, ettei paikalla ole muita nurkan käyttäjiä. Hyppää äänettömästi vakiopaikalleen sohvannurkkaukseen, kiertyy kiepille sen tarjoamalle tutulle paikalle ja kehrää muutaman henkäyksen ennen nukahtamistaan. Sohva sulkee kissan syliinsä kuin pienen lapsen. Kaverit ovat jälleen yhdessä, huone huokaa hiljaa.

Rapu: Nurkka, sohva, huone

Muisto

Lapsina samoilimme muutaman poikakurikan kanssa usein lähimetsissä. Se oli meille paikka, jonne ei muita päästetty ilman keppisodankäyntiä.
    Ilari huomasi oravan nakertamassa käpyä männyn latvassa. Eikös joku keksinyt, että soditaan se alas ja tapetaan. Niin alkoi oravajahti.
   Suuren intohimon valtaamina raukkaa häädettiin jokaisesta puusta, puistelemalla runkoja alhaalta käsin. Viimein sen voimat ehtyivät ja se putosi maahan. Orava jäi paikalleen kuin armoa anoen, mutta yksi pojista löi sitä kepillä, niin että se kuoli.
   Kun pojat lähtivät, otin oravan syliini, katsoin sen kirkkaita nappisilmiä ja itkin. Intohimon jännitys tappamiseen muuttui kertaheitolla suojelunhaluksi.
   Kaukainen muisto viattoman luontokappaleen kiusaamisesta ja tappamisesta ei hevin mielestä pakene. 

 Intohimo, syli, muisto