Testamentti 1

Innoituksen tämän tarinan kirjoittamiseen sain Usvan alulle laittamasta “tarina kulkee blogistaniassa” -tarinasta. Tarinan alku kiehtoi minua siinä määrin, että jatkoin sitä omalla tavallani ja kuten lukija huomaa, olen aivan eri raiteilla jo lähdössä kuin mihin “oikea” tarina kulkee.
Kirjoitin tämän ennen kuin toista tarinaa oli jälkeeni kirjoitettu.
--------
Testamentti osa1.
Seisoin hämmentyneenä ison huoneen lattialla katsellen ympärilläni olevia esineitä. Niiden pinnalla oli koskemattomat pälykerrokset, mikä kertoi paikan olleen jo kauan asumattomana.
Muistin käyneeni lapsuudessani joitakin kertoja talossa äitini kanssa, joka oli tietojeni mukaan Neidin lapsuuden tuttuja.

Samalla kun katselin ympärillleni löytääkseni sopivan istumapaikan, ihmettelin mielessäni: Miksi juuri minulle testamentti oli kirjoitettu? Olinhan ventovieras, enkä edes tuntenut kyseistä lahjoittajaa, puhumattakaan, että meillä olisi ollut jonkinlainen sukulaisuus-suhde olemassa.

Pyyhin hansikkaallani varovasti tuolille kertyneen pölyn, istuin arastellen sen toiselle reunalle ja annoin silmieni kiertää huonetta, hakien sieltä muistoja lapsuuden käynneistäni Neidin luona.
Muistamani käkikello vastakkaisella seinällä oli pysähtynyt viiden huiteisiin, juuri ennen käen kukuntaa.
Kahvipannu - sama - minkä muistin, oli edelleen hellanreunalla odottamassa käyttäjäänsä.
Sen emaloitu, oranssin ja punaisen hehkuva pinta oli saanut mustuneen helman, vietettyään niin monet kerrat upotettuna vähän liianisoon hellan reikään. Tuli ja savu olivat nuolleet pohjan mustaksi pinttymäksi, mutta se ei alentanut pannun arvoa
Ikkunaruudun nurkassa näin hämähäkinverkon asukkaineen, se oli kuivunut verkon keskelle pyöreäksi möykyksi, muistuttaen ajasta, jolloin huoneessa oli elämää ja sen myötä sillekin ruokaa saatavilla.

Siirsin katseeni kamarin oveen: Sen peilit olivat kauniisti uurretut ja messinkisen ovenrivan kiiltäväksi kulunut pinta saanut himmeän hohteen käyttämättömyytensä johdosta.
Muistin, kuinka olin sivellyt haltioituneena kahvan koristeellisia kuvioita. Silloin haaveilin joskus omistavani samanlaiset ovet ja kahvat, niiden arvokkaantuntuiset kaiverrukset ja tyylikkäät helat, mitkä koristivat avaimenpaikkaa.

Huoneessa oli asumattomuuden- vähän tunkkainen tuoksu ja koleankostea ilma sai vilunväreet kulkemaan ylitseni. Havahduin ajatuksistani tähän hetkeen ja kysymyksiä tunkeutui päähäni. Miksi minulle, omistinko todella nyt tämän kaiken, miten menettelen tästä eteenpäin, mitä tulevaisuus tämän kaiken kanssa minulle tulee merkitsemään…?

Annoin katseeni vielä kiertää huoneen poikki, nousin tuolilta ja astuin ulos, vielä koleaan syysilmaan.
Vanha uskollinen Fordini kuljetti minut keskikaupungilla sijaitsevan kerrostalon sisäpihalle, lukitsin auton ja nousin kolmannenkerroksen asuntooni. Laitoin kahvia tulemaan ja nappasin pöydällä olevasta kulhosta omenan alkupalakseni. Kahvia odotellessani istuin jällen kerran lukemaan saamaani testamenttia...