keskiviikko 29. helmikuuta 2012


Voi herranjestas Hilta, tule alas sieltä ennenkuin putoat!
- Apua, kenkä lipesi huiiii..
-Nyt on kyllä hypättävä alta pois, jos mielii ettei alimmaiseksi jää
- Huh, sain orresta kiinni, ei enää hätää
- Mitä sinä sitten kiikut siellä ylhäällä?
-Laitan välikattovilloja, etteivät kanat palellu. Iskä on niin iso, ettei sano mahtuvansa välikatolle ja komensi minut töihin
-Et sitten ajatellut laittaa työhön sopivaa vaatetusta? Kuka kumma tulee ulkotöihin korkokengissä ja minihameessa?
Minä tulen, kun rakastan olla hieno - töissäkin. Otan nyt tukevan otteen orresta, niin pysyn loppuajan tikkailla. Enkä minä ollut pudotakaan, tikkaat vain kiusasivat minua ja kurillaan siirtyivät alta pois
-Niinpä niin, juuri Hiltan tapaista, itsestä ei koskaan mitään vikaa puutu ;-)

tiistai 28. helmikuuta 2012


Meistä jokainen osaa arvostaa hyvää tiivistä ystävyyttä. Me ihmiset ei siinäsuhteessa olla ainoita. Kissa on varmasti yhtä uskollinen kuin koirakin, niin meille ihmisille kuin omille lajitovereilleen ja tässä yksi esimerkki ystävyydestä, joka on molemminpuolista.
Tipi ja Poju ovat olleet Pojun tulosta asti parhaat kaverit, Tipi on Pojulle kuin isoveli, opettamassa ja puolustamassa pienempäänsä.

maanantai 27. helmikuuta 2012

Lapsuus muisto

Saimme kirjoittajapiirissä muistella lapsuuttamme. Tässä yksi "mukava muisto lapsuudesta".

Mummola oli minulle varhaislapsuudesta saakka hyvin tärkeä paikka. Menin sinne aina kun suinkin sain luvan ja olihan siellä eno, jonka kanssa viihdyin monissa tehtävissä.
Mummolassa oli myöskin iso-isän peruja oleva paja, mikä oli hänen kuoltuaan jäänyt käyttämättä. Eno oli kätevä käsistään ja siellä hän loihti raudasta jos jonkinlaista kapinetta. Kesällä olivat viikatteenteroitukset jokapäiväistä hommaa. Talvella pirtissä tehtiin rekiä, suksia, kelkkoja, tai vaikkapa venekin, jos siihen tarvetta ilmeni.
Myöskin kaikenlaisia korjaustöitä tehtiin pirtissä, jos ulkona oli liian kylmä tai sade esti kiireisten korjausten tekemisen.

Enolla oli mopo, minkä korjausoperaatioihin pääsin aina mukaan, se oli hänen silmäteränsä ja sitä piti korjata aina, kun ei muuta tehtävää näyttänyt olevan. Se oli Monark- merkkinen, turkoosinvärinen ja virtaviivainen menopeli. Pääsin joskus mukaan, kun eno testasi korjaustensa tuloksia. Istuin haltioituneena tarakalla pitäen lujasti kiinni enon takinliepeistä, etten putoaisi matkalle.
Mopo tuotiin useinkin pirtinlattialle sanomalehtien päälle ja siihen laitettiin uusia osia, tai rasvattiin, tai huollettiin muuten vain.
Sain olla förmynkärinä, kun eno tarvitsi milloin minkinlaista avainta tai trasselitukkoa. Hän sanoi esim: annapa kymppimillin lista ja minä tiesin heti, mikä sellainen oli. Siinä remonttia tehdessään eno uskoi minulle pieniä salaisuuksiakin. Sain tietää tyttöystävistä ja riiuureissuista mutterinpyörityksen lomassa ja sehän oli uteliaalle varhaisnuorelle mitä mielenkiintoisin aihe.
Olin pakahtua onnesta tällaisen luottamuksen osoituksista ja meillä oli aina hauskaa yhdessä, hän kertojana, minä korvat tötteröllä kuulijana -oppimassa aikuistumiseen tarvittavia tärkeitä asioita.

Kerrankin Eno vaihtoi öljyjä mopon moottoriin, hän oli kontillaan lattialla ja minä tietysti samanlailla mopon toisella puolella. Eno kertoi juuri, kuinka hän oli löytänyt elämänsä naisen edellis-illan tanssipaikalta.
Minusta se oli niin jännää, että huomaamattani työnsin nokkani hyvin lähelle moottoria, kuullakseni paremmin.
Eno sanoi leikillään: älä kovin lähelle tunge, nokkas palaa kuumassa moottorissa. Eihän se todellisuudessa kuuma ollut, vähän lämmin vain.
Eno ei voinut kailottaa asioitaan kovin suureen ääneen, kun mummokin oli kiikkustuolissa maalaisliittoaan lukemassa.
Eno pyöritti pohjaproppua auki, katsoi minua sylinterin takaa silmiin ja oli juuri sanomassa jotain tärkeää viimeisestä ihastuksestaan, kun proppu putosi lattialle ja ölyt sen mukana.
Anna trasseli hän komensa ja minä pyörin polvollani ympyrää löytääkseni pyydetyn tupon. Viimeinhän se löytyi, mutta öljy oli jo valunut lattialle.
Mummo katsoi lehtensä takaa ja sanoi jäätävällä äänellä: Sen korjaat, minkä sotket poika.
Sitä käskyä ei kyseenalaistettu. Eno haki ison sangon ja sanomalehtiä, kuivasi öljyä lehtiin sen mitä sai. Minun osakseni jäi veden ja luutun haku. Veteen laitettiin jotain ainetta, se kuulemma irroitti öljyn lattiasta niin hyvin, ettei siihen jälkiä jäänyt - no mitä nyt vähän lattianrakoihin.
Mopo sai viimein uudet öljyt, lattiakin oli kohtalaisen puhdas, mutta minä en kuullut sillä kertaa enempää uudesta tyttöystävästä - myöhemmin kylläkin..

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Hilta kuvaa

Eilen oli tuhruinen päivä ja aamukampakuvakin piti ottaa.
Aina laittoi minut kuvaamaan, ei kuulemma itse joutanut, kun oli glogi sekaisin ja Erroria vain näytti. Lunta oli niin paljon, ettei jalat tahtoneet riittä, mutta urheasti paarustin kuvauspaikalle. Palatessani sisälle kengät olivat lunta täynnä ja hameenhelmoista sulava vesi valui pitkin sääriä. Ei Ainakaan paljoa ajattele, lähettää nyt ihminen vähin pukimin hankeen. Tarkkaa hommaa muuten tuo kuvaaminen :-o

lauantai 25. helmikuuta 2012

Sanavarmennus

Kokeilin poistaa sen sanavarmennushirviön. Voitko vastata, onko se vielä, vai tuliko huti :-)
Meidän yhteinen ahertaja rakentaa kanakoppia. 
Ajattelin aloittaa ruokinnan kuivaharjoittelun tiputtelemalla jyväsiä linnuille. Nehän ovat samalla lailla siivekkäitä kuin kanatkin.
Aina on kyllä sitä mieltä, ettei tästä hommasta mitään hyötyä kanoille ole.
Ei kanoille olekaan, mutta minulle on, osaanpahan sitten käyttäytyä kanojemme kanssa oikein, kun olen oikein itseni kurssittanutkin ;-)

perjantai 24. helmikuuta 2012

Vaikka taitojeni äärirajoilla liikutaankin, haluan silti laittaa kylmänviileän kuvan kuvaamaan hermojeni kestävyyttä tapellessani oudoilla vesillä, oudossa ympäristössä.