Testamentti 2

osa2. Neiti oli ollut kohtuullisen varakas, hän jätti jälkeensä omalla isolla tontilla sijaitsevan omakotitalon, sekä mittavalta tuntuvan rahasumman pankkitilille. Osa rahoista oli sijoitettu rahastoihin, joista en vielä ymmärtänyt mitään. Minulta menisi paljon aikaa kaiken selvittämiseen.

Lukiessani testamenttia, ties monennenko kerran, puhelimeni pirahti soimaan, ajattelin, että soikoon, mitä minä siihen vastaamaan, numerokin aivan outo - lehtikauppias kumminkin.
Mutta sinnikäs soittaja oli päättänyt saada minut avaamaan kännykkäni…

Antinen, vastasin hajamielisesti soittajalle. Toisessa päässä oli hetken hiljaista, siitä tiesin, ettei soittaja suinkaan ollut lehtimyyjä, sillä hehän aloittavat rimpsunsa niin nopeasti, ettei alkua tahdo edes keritä tajuta kunnolla.
Viimein puhelimesta kysyttiin. Onkohan Sakari Antinen puhelimessa.
Hämmennyin kysymystä!
Mistä tämä outo ääni tiesi nimeni?
Sanoin olevani kyseinen henkilö.

Teillehän luovutettiin vastikään testamentti, jossa olitte ainoa perijä, soittaja kysyi - kuin olisi ollut asioista kovinkin perillä.
Hämmennyin entistä enemmän, mutta myönsin vähän vastentahtoisesti asian olevan juuri näin.

Olen Ilmari Hitunen, Maria Valon asianajaja ja ajattelin soitella vain ilmoittaakseni, että olen käytettävissä, jos tunnette tarvetta kysyä neuvoja omaisuuttanne koskevissa asioissa.
Kiitin kohteliaasti ehdotuksesta ja lupasin ottaa tarvittaessa yhteyttä kyseiseen asianajajaan.
Suljettuani puhelimen istuin kädet otsalla miettien, miten tästä eteenpäin, miten lähtisin asiaa purkamaan.
Miksi Neiti halusi antaa mittavan omaisuutensa juuri minulle. Ymmärtäisin, jos olisin edes kaukainen sukulainen, mutta nyt, kun sitä en ollut.

Ei kai minun auttaisi muu, kuin lähteä ottamaan ensitöikseni selvää, mitä Neiti oli tehnyt työkseen, oliko hän asunut aina talossa, joka nyt oli minun. Oliko hänellä missään päin sukulaisia, tulisivatko he kyselemään osuuksiaan ja niin edespäin. Kysymyksiä oli niin paljon….