Leijonan ja Kalan kevät

Nyt kun on ristiäiset pidetty ja makeat syöty, voi välillä viihtyä sadun maailmassa. Kurkata miten Leijonan ja kalan talvi on huvennut. Kevättä sielläkin odotellaan.

Yhä lisääntyvä valo pyyhkii lumen ohueksi jään päältä muuttaen sen kirkkaaksi vedeksi. Aurinko siivilöityy jään alla valoksi ja herättelee kalan unisesta talvesta odottamaan kirkkaita kesäpäiviä, veden lämpiämistä ja Leijona-ystävänsä vierailuja.
Talvi on ollut pitkä, eikä jään alle ole juuri valoa päässyt. Kala on torkkunut puoliunessa, muistellut mennyttä kesää, luonut suunnitelmia tulevaisuutta varten.
Odotellut uutta kevättä, uutta tulvaa, mikä puhdistaisi limoittuneen kiven ja toisi uutta happea talven seisoneelle vedelle.

Leijonakin on ollut hiljaisempana, touhuillut enemmän sisäpesässään ja luonut uusia suunnitelmia kesän varalle.
Sen energia voimistuu valon kanssa yhtäjalkaa, saaden aikaan uutteraa luomista, rakentamista ja suunniteltujen suunnitelmien toteuttamista.

Leijona katsoo ikkunasta jälleen -monennennenko kerran, joko lumipeite olisi niin paljon laskenut, että voisi vaikka kahlata lammelle  katsomaan, olisiko siellä pilkkijöitä käynyt. Silloin sillä olisi mahdollisuus tehdyn avannon kautta tervehtiä kalaa, jos tämä olisi pilkkikoukulta säästynyt.

Sen halu lähteä ulos virkistäytymään on kihelmöivän voimakas ja niinpä se varaa lasipurkin kainaloonsa ja lähtee lammelle.
Lunta on vielä kahlata asti, mutta sinnikkäästi eteenpäin mennessään se näkee kukkaniityt, korkeat pajukot, mahtavat männyt, pilvilampaiden tanssin puidenlatvojen yläpuolella.
Mielikuvia luodessaan se ei edes huomaa astuvansa sulaan virtaavaan ojaan, mikä ei juuri erotu hangen keskeltä.

Lasipurkki lentää kauas lumelle ja hätääntyneenä räpiköiden Leijona yrittää päästä turvalliselle maaperälle. Auringonkilo häikäisee sen silmät ja jalat menevät tunnottomiksi, eikä niitää voi liikuttaa.
Leijonaa pelottaa ajatus: Ellen tästä selviä, ellei kukaan auta, jään tänne ikuisiksi ajoiksi.
Jostain tulee outo kulkija, hän näkee Leijonan hädän ja auttaa tämän pääsemään pois ahdingosta, kantaa voipuneen eläimen lämpimään, hieroo jalkoihin tunnon ja hoitaa sen jälleen terveeksi.
Leijona kiittää pelastajaansa, joka lähtee jatkamaan matkaansa toivottaen Leijonan tulevaisuudelle paljon terveitä hyviä päiviä.
Kala kuulee Leijonan seikkailusta ja haluaa auttaa ainakin ajatuksissaan sen parantumista.

Leijonan mieli palaa edelleen lammelle, mutta nyt se on varuillaan, eikä lunta enää ole kovin paljoa.
Maakin  kurkistelee hangen alta heilutellen kuihtuneita heinätupsujaan tuulessa tervehdykseksi ohikulkijalle.
Leijona näkee jo kaukaa, että lammella on ollut pilkkimiehiä. Reikiä on vaikka kuinka paljon ja niistä on hyvä kutsua kalaa paikalle.

Kala kuulee tutut askeleet jään läpi ja kiiruhtaa katsomaan onko Leijona todellakin tullut lammelle häntä tapaamaan.
Hei keveri täällä minä olen, kala loiskauttaa vettä yhden uveavannon suulla, minkä sulamisveden ja auringon yhteistyö on saanut laajenemaan isoksi avannoksi.
Jälleen näkenminen on iloinen kaverusten kesken ja puheen purputus kuuluu vielä pitkälle hämärtyvässä illassa. On niin paljon kerrottavaa, mitä kaikkea on pitkän pimeän talven aikana  tehty ja koettu.