sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Taulu

Taulu

Soitettuani ovikelloa, kuulen sisältä tutut askeleet. Lukko rapsahtaa ja hyvän päivän sanottuani pääsen kolealta tuntuvan kevätviiman kynsistä pirtin lämpimään. Sisällä äitini hissuttelee nilkkahuopikkaat jaloissaan, valitellen hänkin ilman kylmyyttä. Hellassa tuli nuolee ahnaasti kuivia koivuhalkoja, pitäen omalta osaltaan pienen tuvan lämpimänä.
Tärkeimmät kuulumiset vaihdettuamme, äiti laittaa kahvipannun päälle, hakee pullaa pakastimesta, kertoillen samalla kylän kuulumisia.
Menen pirtin puolelle ja seisahdan seinällä olevan maalauksen eteen - tutun maalauksen, joka kertoo edesmenneen mummoni tarinaa.
Näen kivellä istuvan vanhan ihmisen arvokkaan olemuksen, nuorehkot pajut, puiksi kasvaneet - mummon lapsena istuttamat.
Maisema etenee kaukaisuuteen, yhtyen harmoonisesti utuisen taivaan kanssa.
Vanhuksen kädet lepäävät pitkän työrupeaman tehneinä tyynesti punertavankirjavan esiliinan helmassa.
Vanhan ihmisen uurteisilta kasvoilta voi lukea elämää nähneen ilmeen, rauhallisen, vakaan - mutta jo väsyneen.
Katseen suunta on enemmän ajatus, kuin kohde.
Ryhti on vielä suora, lähelle sadasta eletystä vuodesta huolimatta. Katson taulua ja mieleeni nousee muistoja lapsuuteni mummolasta:
Muistan navettapolun, vinttikaivon, kodan, jossa oli iso muuripata. Siinä lämmitettiin vettä navetan tarpeisiin.
Mummo nosti kaivosta vettä täyden ämpärin ja kaatoi ränniin, joka vei sen suoraan vieressä olevan kodan muuriin. Näin vältyttiin raskaiden sankojen kantamiselta.
Hän sytytti tulet muurin alle ja sininen savu täytti kodan, jolloin sieltä oli lahdettävä kiireesti ulos.
Aamuisin ja iltaisin mummo asteli rauhallisin varmoin askelin navettaan, kirjavan kissan seuratessa tiiviisti jalan vierellä. Kissa tiesi saavansa joka päivä lämpimän maitotilkan, sille varattuun kuppiin.
Katseeni kiinnittyy edelleen vanhuksen, vähän jo vääntyneisiin käsiin - käsiin, joissa näkyvät raskaan työn jäljet. Ne ovat vetäneet, nostaneet, kantaneet. Rakkaudesta kietoutuneet pienten vartaloiden ympärille, surusta puristuneet nyrkkiin, pitääkseen kyyneleet loitolla.
Maalaus kertoo tarinan pitkästä elämästä, joka on jo päättynyt. Katsoessani taulun nuoria pajuja, mieleeni nousee edelliskesän myrsky, joka kaatoi yhden kolmesta komeasta pihamonumentista. Paju oli vanha, sisältä lahonnut. Se antautui luonnonvoimille - nöyrtui tuulelle.
Sen aika oli siirtyä mummon seuraksi sinne, minne silmämme eivät näe, korvamme eivät kuule - rauhaan maailman myrskyiltä.
Säpsähdän kuulleessani keittiöstä äitini kutsun: Tulehan kahville ettei jäähdy.
Jätän taulun pirtin seinälle, ja siirryn keittiöön, nätisti katetun pöydän ääreen.
Oohhh! täälläpä tuoksuukin tuore pulla, oletko itse leiponut…?

maanantai 18. toukokuuta 2020

Asiantuntia lausunto ;o

Asiantuntia lausunto ;o
Yöpakkasten kiusaamat kasvustot eivät edisty. Tuulet ja sateet kiusaavat päivisin. Sisätiloista pitäisi päästä pois. Kansa kulkee maskit kasvoilla. Työvoima kituu kelakorvauksilla - joka niihin yltää. Talous rapautuu, töllösiä tehdään, niin kotona kuin isommissakin piireissä. Tv:stä tulee päivittäin asiantuntia lausuntoja. Ihmettelen, mistä sitä viisautta nyt niin paljon löytyykin. Kaikki tuntuu tietävän kaiken, mutta kukaan ei tiedä, kuinka tämä päättyy.
Kaupunkiasujien tilanne on huonompi, meillä maalla asujilla korona tuntuu kaukaiselta, ja kesää odotellaan kylmästä keväästä huolimatta. Osa kansasta on hysteeristä, osa välinpitämätöntä, osalla rahahuolia, osalla perhehuolia. Jos koskaan, nyt eletään aikaa, jolloin kaikki korostuu. Otetaan järki käteen, sen käyttö on kaikille sallittua ;o



Kaikesta huolimatta; Hyvää kesää kaikille :)

maanantai 11. toukokuuta 2020

Talventurkki


Talventurkki
Kevät etenee lähes normaalisti.
   Viikonverta taaksepäin perheen pää katosi ulkotöihin. Hän oli mennyt kaasutohon kanssa kulottamaan lammen rantapenkassa olevaa kuollutta heinikkoa.
   Myöhemmin ulkoa kuului kolinaa ja ovelle ilmestyi vettä valuva, lähes kaksimetrinen, tuhtikuntoinen miehenköriläs.      
   Säikähdin pahanpäiväisesti, ja vaistomaisesti painoin käden sydämeni päälle, kauhistustani lieventämään.
   — Mitä ihmettä sinä olet tehnyt, sain kuitenkin kysyttyä?
   — Otin talventurkin pois, sehän ruukataan näin keväisin tehdä.
   — Lammessahan on vielä jäät!
   — Niin on, mutta hyvin meni läpi.
   — Voi luoja sinun kanssasi, tule nyt pesuhuoneeseen niin saadaan ne märät tamineet pyykkiin, ennen kuin eteinen on hulveisillaan vettä.
   Oli aikamoinen työ kuoria märät kamppeet kylmästä hytisevän ukon ympäriltä pois.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Kello


Kello
Laskeuduin alakertaan, entiseen perunakellariin. Sinne olin rakentanut itselleni askartelutilat monenkirjaville harrastuksilleni.
   Keittiöni kello sanoi yhteistyösopimuksensa irti, pomppaamalla ikkunan päältä lattialle. Kun muovia oli, särkyi korjaamattomaan kuntoon.
   Löysin kappaleen oksatonta koivua, piirsin siihen kellotaulun, vähän ruusukkeita ja lehdykkeitä. Laitoin kappaleen tukevasti höyläpenkkiin ja aloitin kaiverruksen. Taltta kiertyi sulavasti kuvioita myötäillen, ja jälkeä alkoi syntyä.
   Veistettyäni muutaman kierroksen, kuvio alkoi näyttää jo joltakin. Innostuin jatkamaan ja lopulta uusi kellotauluni oli valmis.
   Lakkasin taulun muutamaan kertaan ja hankin kultasepän liikkeestä koneiston ja kullanväriset viisarit. Lakan kuivuttua, asensin koneiston kellotaulun taakse kaivertamaani koloon ja viisarit paikoilleen. Nostin luomukseni entisen kellon paikalle.

Tulipa tosi hyvä.