tiistai 25. kesäkuuta 2013

Lisääntyvä ostos

Olemme harrastanut mehiläisten hoitoa ja pitoa nyt reilut kaksi vuotta. Se on ollut elämäni antoisinta aikaa monessakin suhteessa. Keväällä 2011 ostin yhden pesän, sitten sain pienen jälkiparven samalle kesälle. Hoidin niitä kuin parhaita kukkasia, hellien ja paijaten - jos nyt mehiläisiä voi paijata - mielestäni kuitenkin paijasin niitä. Syksyn tultua pesäni sai pahan punkkitartunnan, luultavasti jostain villipesästä, sen seurauksena menetin pesäni melkein kokonaan. Talveutus kuitenkin onnistui jollain lailla ja uutena keväänä taistelu punkkeja vastaan kävi raivoisana. Minä ja mettiset voitettiin. Viime keväänä ostin yhden uuden pesän ja siitä lahti samana kesänä parvi. Tuotto ei ollut paras mahdollinen, mutta oman tarpeen saimme hunajaa reilustikin. Olihan punkkien vaivaama pesä jo toipunut kahden laatikon pesäksi ja jälkiparvipesäkin toi vähän satoa. Jaokkeen jouduin myös tekemään punkkipesän pelastamiseksi. Joten minulla oli tänä keväänä viisi pesää lähdössä uuteen satokauteen.
  Noin kaksi viikkoa sitten viimekesänä ostetun pesän parveilupesästä lähti parvi. Sen oivalsin, mutta kaluston puutteen takia en joutunut pelastamaan sitä, vaan se oli jo omenapuussa, kun tein esivalmisteluja parven lähtöaikeiden eliminoimiseksi. Niinpä sain kuudennen pesän :-D
 Eilen isäntä sanoi minulle, että katsopa kuinka hurja suuntalento on tuossa pesässä, joka parveili vähän aikaa sitten. Kun huomasin tilanteen, juoksin hakemaan kameraa ja huusin mennessäni: Se lähtee taas, voi taivas sentään!!
 Seurasimme tilannetta ja kuinka ollakaan, ne alkoivat kerääntyä suuren tukkipuun oksaan 5-6 metrin korkeuteen.
 Siellähän ne...
 Siinä sitten pohdittiin, kuinka tuo möykky saadaan pois ja pesään. Isäntä kävi pyytämässä palokunnalta apua, mutta ei onnistunut. Aikamme juonia punottuamme keksimme välineen ja haimme kaupasta ison pressun puun alle. Isäntä pitkille rappusille pitkän saijakan kanssa, jonka päähän teki tukevasta rautalangasta koukun ja niin hän sai oksan katkaistua ja koko kemus putosi pressulle. Minä kärppänä keräsin pressun pussiksi ja niin matka kohti uutta kotia alkoi.
 Kuningatar löytyi pressun mutkista ehyenä, sen koukkasin pesään ja loppu olikin sitten vain seuraamista, kuinka jouhevasti liikenne sujui kohti uutta kotia.
 Viimeiset meniät. Pressulle jäi noin puolenkymmentä loukkaantunutta, jotka sitten lopetin.
Tämä pesä pääsee huomenaamulla metsään toisen pesän seuraksi. Nyt olen setsemän pesän koukussa :-o

Jos tunnette, ettei aika kulu eläkkeellä, niin kannatta hankkia muutama pesä mettisiä, jokunen kana,  seitsemästä poikasesta on mitä luultavammin viisi kukkoa :-o ja perustakaa puutarha. Kerkiätte nukkua muutaman tunnin yössä ja sittenkin kaikki tuntuu kaatuvan päälle :-DDDDDDDD

Hyvää kesänjatkoa kaikille blogiystävilleni. Nyt en kerkiä joka päivä päivittää täällä, mutta voi olla, että sitten syssymmällä.... :-)

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Yksi kuukautta vanhat

 Kuten tiedätte, olen arvoni tunteva ja laumalleni uskollinen isäntä. En kuitenkaan vielä ole maininnut perheestäni kovin paljoa. Mamma on laittanut kuvia, mutta unohtanut minun osuuteni perheenpäänä ja alulle laittajana. Nyt hän lupasi asian korjata. Siis: olen isä viidelle pienelle, jotka olen omikseni tunnustanut ja Mustikan niille äidiksi uskonut. Hyvin on Mustikka äitiyden hoitanut kuten alla kuvista näkyy.
 Iskä siinä rehentelee, eihän se ole ollut yhtään kertaa meille iltasatua lukemassa, äiti sen on aina tehnyt ja siipensä suojaan meidät kerännyt. Nyt olemme jo niin isoja, ettemme siiven alle mahdu, mutta orrella olemme äidin vieressä. Minä olen tyttö, ristijäisiä ei ole vielä pidetty.
 Olemme päässeet jo aivan oikeasti vapauteen ulkona, kylläkin mamma miehensä kanssa vahtii, ettei kissan mieleen tule meistä makupaloja pyytää. On se jännä päästä pensaan alle kuopsuttamaan ja aivan itse etsimään pieniä ötököitä. Äiti opettaa ja opastaa mielellään. Olemme varmasti jo tokaluokalla...luulemme ainakin niin.
Ulkoilun jälkeen menemme vielä turvalliseen häkkiin. Sinne mamma on laittanut levähdyspuun. Sen oksilla on kiva ottaa pienet nokoset. Tässä minä veljeni kanssa, veli on tuo vaaleampi. Meillä on jo aika kattava höyhenpuku, sen väri vielä muuttuu ennen kuin olemme isoja, mutta se ei haittaa. Mamma kehuu meitä siltikin niin kauniiksi.

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Sudenkorentoja

 Meillä on yksi mettispesä metsässä. Aamulla kun olimme saaneet potun maahan ja muutkin hommat tehtyä, lähdimme metsäpesälle tarkastamaan, onko kaikki hyvin. Pesä voi hyvin ja jäi aikaa kiertää pieni lenkki kankailla. Kuvasin muutamia kukkasia ja sitten eteeni osui komea korento. Lopulta sain viisi erilaista korentoa kameraani. Käsivaralla otettuna kaikki eivät ole niin tarkkoja, mutta selvän saa.



 Eikös me ollakin kauniita? :-)