Satu korpien kätköistä

 Samalla reissulla, kun tein Stonehengeni, löysimme hiekkapenkkaan aikoinaan rakennetun tervanpolttajien asunnon. Näissä pienissä hirsimökeissä miehet asustelivat talvisin, joko puusavotan tai tervanpolton ajat. Mökin ovi-aukko oli noin metrin korkea ja kattokin vain noin puolentoista metriä harjan kohdalta. Asukkaat ovat olleet siihen aikaan paljon pienempiä ja turhaa lämmön haaskausta säästääkseen, mökit on tehty mataliksi ja osaltaan hiekkapenkkaan upotettuina.

 Tämä horminsulkija on nuorempaa tekoa, mutta oivallisesti keksitty. Kamina oli jo ruostunut melkein kokonaan, mutta galvanoitu vahva putki on kestänyt säiden rasitukset aika hyvin. Katto on romahtanut ja lahonnut aikapäiviä sitten.

 Luonnon oma Stonehenge. Kanto on lahonnut, mutta reunoille on jäänyt muisto aikoinaan suuresta tukista. Ylväänä se on paikkaansa puolustanut, kunnes suuri metsäpalo tuli ja kukisti  valtaa pitävän.

 Portti jonnekin. Valo heijastaa oven yläkulmasta, jonne on aikoinaan kaiverrettu tähystysreikä, vaaran ja mahdollisten kutsumattomien vieraiden seuraamiseksi.

Hevonen on jättänyt kuvan olemassaolostaan ja siitä kovasta työstä, jonka se aikoinaan teki tervanpolttajien ja metsätyöläisten hyväksi. Ilme on uupunut ja pelokas. Onko isäntä kohdellut kaveriaan sen ansaitsemalla tavalla. Sen vain tämä muistomerkki voi kertoa.

Kukkakollaasi

On niin kylmää, että piti rakentaa vähän lämmikettä ainakin silmälle, ellei muuten :-)

Tuliainen

 Kuin aamu-usvasta nousit, kukkavenheellä luoksemme sousit. Tartutit kipinän kumman, sen yhdessä tauluiksi loimme. Kuoharin kumosimme, riemuisan ilomme lehdelle toimme.

Tavallisesti vieraat tulevat, ovat, juovat kahvinsa ja lähtevät. Mutta miten sitten käy, kun tuleekin vieras, joka ilmoittaa, että minulla on teille tehtävä. Kai siinä menee sekasin ajatukset jos potunkeittokin ja pelottaa, mitä ihmettä joutuu tekemään.

   — Juu, ei tarvitse pelätä. Löytyyhän talosta värejä ja liimaa, muut tarpeet tulee täältä. 

Tarpeet löytyi ja jotain syntyi hienon ilta-auringon lämmittäessä zilgahuonetta ja posket hehkuen taiteen kimpussa ähränneiden naisten toteuttaessa annettua tehtäväänsä.

Kiitos Uuna ja Perhotar vierailustanne. Luulen,että kirja täyttyy vähitellen. 

Kansikuva on rakennettu hiekalla ja liimalla. Ekatyö vesiväreillä, liimalla ja pihalta löytyneillä materiaaleilla.

Minun Stonehenge

 Kalliolta voi löytää vaikka mitä ihmeellisyyksiä. Löysin kasan kiviä, isoja kiviä.

 Mittelin niitä silmilläni ja kokeilin vähän liikuttaa. Yhden sain pystyyn ja toisenkin, vielä oli yksi punnerrus ja niin rakennelma sai muotonsa.

 Ihastuin siihen siinä määrin, että ympärilleni katseltuani, havaitsin vielä muutaman irtolohkareen...

... minun stonehengeni... Kiven energia on vaikuttava.

Loma

 Kesä ja loma ovat  rentoutumisen aikaa. Silloin nakataan kiireet nurkkaan ja tehdään, mitä ei muulloin monestikaan tehdä. Yksikään työ ei jätä, vaikka muutaman päivän huilii, esimerkiksi kaloja narraamalla. Saalis ei ole onkimisen tarkoitus, vaan se kiireetön oleilu ja luonnon kuuntelu.

Harvoin nöyrrymme polvillemme, mutta jos hiekalla on vaikkapa erikoiset jäljet, niin rukousasennon ottamiselle ei löydy estettä.

 Lomalla voi myöskin kokeilla jotain uutta, vaikkapa tutustumalla mehiläisten elämään.

Myöskään tekemisen iloja ei sovi unohtaa. Kun kylään on saapunut taiteilijoita, niin luonnosta löytyville pikku"roskille" löytyy käyttöä ja ne saavat ikimuistoisen jatkoelämän.
 Näin se menee: olipa kivat ja antoisat päivät. Käykääpä vastakin :-)

Heinäsirkkoja

 Vaikka kuinka etsin, niin en löytänyt näille nimiä. Tätä en ollut ennen nähnyt.

 Tässä lienee uros ja naaras. Toinen on eri värinen, mutta muuten kutakuinkin saman näköisiä.

Kauniita mokomat ovat :-)

Lisääntyvä ostos

Olemme harrastanut mehiläisten hoitoa ja pitoa nyt reilut kaksi vuotta. Se on ollut elämäni antoisinta aikaa monessakin suhteessa. Keväällä 2011 ostin yhden pesän, sitten sain pienen jälkiparven samalle kesälle. Hoidin niitä kuin parhaita kukkasia, hellien ja paijaten - jos nyt mehiläisiä voi paijata - mielestäni kuitenkin paijasin niitä. Syksyn tultua pesäni sai pahan punkkitartunnan, luultavasti jostain villipesästä, sen seurauksena menetin pesäni melkein kokonaan. Talveutus kuitenkin onnistui jollain lailla ja uutena keväänä taistelu punkkeja vastaan kävi raivoisana. Minä ja mettiset voitettiin. Viime keväänä ostin yhden uuden pesän ja siitä lahti samana kesänä parvi. Tuotto ei ollut paras mahdollinen, mutta oman tarpeen saimme hunajaa reilustikin. Olihan punkkien vaivaama pesä jo toipunut kahden laatikon pesäksi ja jälkiparvipesäkin toi vähän satoa. Jaokkeen jouduin myös tekemään punkkipesän pelastamiseksi. Joten minulla oli tänä keväänä viisi pesää lähdössä uuteen satokauteen.

  Noin kaksi viikkoa sitten viimekesänä ostetun pesän parveilupesästä lähti parvi. Sen oivalsin, mutta kaluston puutteen takia en joutunut pelastamaan sitä, vaan se oli jo omenapuussa, kun tein esivalmisteluja parven lähtöaikeiden eliminoimiseksi. Niinpä sain kuudennen pesän :-D

 Eilen isäntä sanoi minulle, että katsopa kuinka hurja suuntalento on tuossa pesässä, joka parveili vähän aikaa sitten. Kun huomasin tilanteen, juoksin hakemaan kameraa ja huusin mennessäni: Se lähtee taas, voi taivas sentään!!

 Seurasimme tilannetta ja kuinka ollakaan, ne alkoivat kerääntyä suuren tukkipuun oksaan 5-6 metrin korkeuteen.

 Siellähän ne...

 Siinä sitten pohdittiin, kuinka tuo möykky saadaan pois ja pesään. Isäntä kävi pyytämässä palokunnalta apua, mutta ei onnistunut. Aikamme juonia punottuamme keksimme välineen ja haimme kaupasta ison pressun puun alle. Isäntä pitkille rappusille pitkän saijakan kanssa, jonka päähän teki tukevasta rautalangasta koukun ja niin hän sai oksan katkaistua ja koko kemus putosi pressulle. Minä kärppänä keräsin pressun pussiksi ja niin matka kohti uutta kotia alkoi.

 Kuningatar löytyi pressun mutkista ehyenä, sen koukkasin pesään ja loppu olikin sitten vain seuraamista, kuinka jouhevasti liikenne sujui kohti uutta kotia.

 Viimeiset meniät. Pressulle jäi noin puolenkymmentä loukkaantunutta, jotka sitten lopetin.

Tämä pesä pääsee huomenaamulla metsään toisen pesän seuraksi. Nyt olen setsemän pesän koukussa :-o

Jos tunnette, ettei aika kulu eläkkeellä, niin kannatta hankkia muutama pesä mettisiä, jokunen kana,  seitsemästä poikasesta on mitä luultavammin viisi kukkoa :-o ja perustakaa puutarha. Kerkiätte nukkua muutaman tunnin yössä ja sittenkin kaikki tuntuu kaatuvan päälle :-DDDDDDDD

Hyvää kesänjatkoa kaikille blogiystävilleni. Nyt en kerkiä joka päivä päivittää täällä, mutta voi olla, että sitten syssymmällä.... :-)

Yksi kuukautta vanhat

 Kuten tiedätte, olen arvoni tunteva ja laumalleni uskollinen isäntä. En kuitenkaan vielä ole maininnut perheestäni kovin paljoa. Mamma on laittanut kuvia, mutta unohtanut minun osuuteni perheenpäänä ja alulle laittajana. Nyt hän lupasi asian korjata. Siis: olen isä viidelle pienelle, jotka olen omikseni tunnustanut ja Mustikan niille äidiksi uskonut. Hyvin on Mustikka äitiyden hoitanut kuten alla kuvista näkyy.

 Iskä siinä rehentelee, eihän se ole ollut yhtään kertaa meille iltasatua lukemassa, äiti sen on aina tehnyt ja siipensä suojaan meidät kerännyt. Nyt olemme jo niin isoja, ettemme siiven alle mahdu, mutta orrella olemme äidin vieressä. Minä olen tyttö, ristijäisiä ei ole vielä pidetty.

 Olemme päässeet jo aivan oikeasti vapauteen ulkona, kylläkin mamma miehensä kanssa vahtii, ettei kissan mieleen tule meistä makupaloja pyytää. On se jännä päästä pensaan alle kuopsuttamaan ja aivan itse etsimään pieniä ötököitä. Äiti opettaa ja opastaa mielellään. Olemme varmasti jo tokaluokalla...luulemme ainakin niin.

Ulkoilun jälkeen menemme vielä turvalliseen häkkiin. Sinne mamma on laittanut levähdyspuun. Sen oksilla on kiva ottaa pienet nokoset. Tässä minä veljeni kanssa, veli on tuo vaaleampi. Meillä on jo aika kattava höyhenpuku, sen väri vielä muuttuu ennen kuin olemme isoja, mutta se ei haittaa. Mamma kehuu meitä siltikin niin kauniiksi.

Sudenkorentoja

 Meillä on yksi mettispesä metsässä. Aamulla kun olimme saaneet potun maahan ja muutkin hommat tehtyä, lähdimme metsäpesälle tarkastamaan, onko kaikki hyvin. Pesä voi hyvin ja jäi aikaa kiertää pieni lenkki kankailla. Kuvasin muutamia kukkasia ja sitten eteeni osui komea korento. Lopulta sain viisi erilaista korentoa kameraani. Käsivaralla otettuna kaikki eivät ole niin tarkkoja, mutta selvän saa.

 Eikös me ollakin kauniita? :-)

Voisin estellä...

 Mamma kiertää pihaa ja ihastelee kukkaloistoaan. En malttanut pysyä sivussa, joten lähdetäänpä kierrokselle. Seison tanakasti mamman sormella, vaikka se ei teille näy.

 Olga-päärynä lopettelee jo kukintaansa, mutta vielä mauriainen pääsee viimeiselle mesiherkulle.

 Ailakki on kauneimmillaan. Sitä mamma ihastelee ja sanoo tykkäävänsä siitä kovasti.

 Kukkakärpänen kiikkuu mahonian kukinnoissa ja on riemuissaan kun saa hallita koko pensasta. Muita ei näy mailla halmeilla.

 Pirjan kukinto on parhaimmillaan, syksyllä päästään maistamaan satoa. Antaakohan mamma minulle omenaa. Ainakin äiskä sanoo tykkäävänsä ompusta. Kyllä varmasti minäkin...

 Kukkakärpänen sai masunsa täyteen ja pyyhiskelee tyytyväisenä huuliaan. Mamman mies on pahalla tuulella, kun mettiset eivät koske sen kukkatarhaan. Kuulema ajavat nokkapystyssä kylälle ja hän on pölytystä varten ne hommannut :-o

Leskenlehti on kevätkukintansa tehnyt ja nyt vain siemenet tuulen mukaan. Kaunis sekin on, vaikka mamma ei luule tarttevansa uusia leskenlehtilapsia pihallensa. Olisi monta muuta vielä näytettävää, mutta sitten joskus lisää...

Jo kaksi viikkoa

 Nyt me olemme jo kaksi viikkoa vanhoja. Kirjan täti sanoo, että me aletaan nousta maasta vaikkapa matalalle orrelle noin kuukauden vanhoina. Kuten näette me ollaan jo näin korkealla amerikanheiden oksilla, eikä meitä sinne tarvinnut kenenkään nostaa. Eilen menimme äidin kanssa oikealle orrellekin aivan itse, mutta mammalla ei ollut kameraa, sillä olisimme saaneet todisteen osaamisestamme. Meistä tämä on huisin hauskaa, oksat keinuttavat mukavasti...

 ja näin siinä sitten lopulta käy. Joku voisi luulla, että olemme saaneet lämpöhalvauksen, mutta emme ole. On vain päiväsukimisen aika ja samalla pienet nokoset tekevät hyvää.Viides meni äidin helmoihin, se halusi siiven alle.

Eikö meillä olekin jo aikas hienot puvut? Lennämme jo pienen matkan ja pyrstö on selvästi näkyvissä. Mamma ei kyllä vielä tiedä olemmeko tyttöjä vai poikia. On se vähän epäselvää vielä meille itsellemmekin. Sitäkin tässä pohditaan, puhutaanko siskon vai veljen kanssa.

Synttärit

 Me ollaan jo yksi viikko ja yksi päivä vanhoja. Me osataan kaikenlaisia asioita, äiti on ne meille opettanut. Osaamme kaivaa itse matojakin ja kylpeä kans. Eikö me ollakin kauniita?

 Eilen me päästiin eka kerran melkein ulos. Muuten me saataisiin olla aivan ulkokna ulkona, mutta mamma luulee, että kissat pitävät meidän mausta, eikä silti uskalla päästää vielä aivan vapaaksi. Kasvihuoneessa saamme olla, kun siellä ei vielä ole tomaatit kasvamassa. ja mamma laittoi verkot oviin. Olemme täällä äidin kanssa turvassa. Äiti opettaa meille monenlaisia tärkeitä asioita ja mamma toi meille hienoja kasvavia heinäturppaita. Ne ovat sitten jänskiä, aivan kuin aarteen etsintää.

Äiti ei jaksa telmiä koko ajan, vaikka meillä olisi virtaa kovasti. Nytkin se katsoo jonnekin , eikä ole meitä huomaavinaan. Mutta jos joku meistä sanoo piip, niin heti se on ottamassa selvää, onko kaikki kunnossa. Se  on paras äiti meille.
Kivaa helluntaita meiltä teille :-)

Hän teki sen!

 Illalla kaikki oli hiljaista, mutta aamulla Mustikan alta kurkisti pieni keltainen pää. Olin räjähtää riemusta..

 Sitten siiven uumenista nousi vielä toinen.

Vähän ajan kuluttua ilmestyi vielä kolmas. Sitten Mustikka päätti, että nyt riittää kuvaaminen. Se komensi tipuset takaisin masun alle, mutta minä tiesin siellä vielä piileksivän kaksi muuta ja yhden munankin tiesin siellä vielä olevan.
Näillä kuvilla ja onnesta ymmyrkäisenä toivon jokaiselle ÄIDILLE parasta äitienpäivää :-)