sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kalassa

Ystäväni soitteli ja valitti kalan puutetta. Minä hövelinä ihmisenä tietysti kehuin, kuinka hyvä kalajärvi meillä on... Aina tulee kalaa ylenmäärin kun verkot veteen heittää. Näillä lupauksilla sain vieraita ja kuvaustaitoisenkin vielä. Kerrankin on materiaalia näyttää kalastuksestani. Olenhan siitä monesti puhunut ilman minkäänlaista todistetta.
Tämä lumpeiden täyttämä oja vie meidät järvelle. Mieheni on soutajana ja me naisenpuolet ratkomme maailman ongelmia, veneen keikkuessa puolelta toiselle kapealla väylällä.
 Viimein olemme ojansuulla. Kun yhteisymmärrys on saatu, mies soutaa meidät järven selälle... hyvälle kala paikalle. Lasken verkot ja lähdemme viettämään leppoisaa koti-iltaa ja odottelemaan huomista aamua. Kehumme suurella kalansaaliilla niin, että vieras aikoo pelosta luikkia kotiinsa, peläten saavansa koko syksyksi perkattavaa.
 Aamulla - kun vieras viimein herää - lähdemme nostamaan verkkoja. Arvailemme montako haukea nousee. Minä arvaan kahdeksan, mieheni tyytyy kuuteen haukeen ja vieras ei osaa sanoa. Verkkoja nostettaessa, ne olivat toinen toisensa jälkeen tyhjiä...
 mutta viimein nousi ahven ja kohta toinenkin, mutta siihen saalis tyrehtyi.
 Suivausin ja pyysin laskettavaksi verkot uuteen pyyntiin ja niin tehtiin.
 Illalla saimme komean ahvenen, toisenkin ja yhden hauen. Vähän nolotti kehumisemme ylenpalttisesta saaliista, mutta vieras oli ymmärtäväistä sorttia ja niin selvisimme tilanteesta joten kuten tyylillä.
Oli aivan mukava palailla satamaan ja päästä saunomaan, lopultakin mukavalta kalareissulta.

14 kommenttia:

  1. Kerrankin kalastaja itse on päässyt kuvaan. Hyvät kuvat on mainio saalis, kyllä niitä kaloja ehtii saada kun vedet vähän viilenevät. Hienot maisemat ja touhukas kalastaja, kyllä kelpaa katsella. Enkä minä ongella noin suuria saanut. Taisin valita väärän kalastustavan...Ensi vuonna mietin uudestaan ;-)

    VastaaPoista
  2. Komea kyrmyniska ja hienot kuvat kalareissustanne.

    VastaaPoista
  3. Voi että onkin komean affena. Se kruunaa kaiken! Saiskohan sieltä mato-ongellakin tuollaisia vonkaleita??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saa Kiiris... lupasinkohan liikaa :-D

      Poista
  4. Olisi pitänyt kuiskia vain jotta ahti olisi antelias. Ei kehuminen kannata saa sormilleen, ähäs kuttii.

    VastaaPoista
  5. Nt ei tule kalaa kun verkoilla, särenpyrstölläkään ei tullut onkien ahventa.

    VastaaPoista
  6. olipa mukava kalareissu ja saalistakin ihan riittämiin:)

    VastaaPoista
  7. Kalaa ei oteta vaan se saadaan jos Ahti on antelialla päällä:)

    VastaaPoista
  8. Hyvä kalareissuhan teillä on ollut, saitte kuitenkin affenia :) Valokuvat kertovat mukavasta reissustanne. Vai suivaannuit sinä, ja heitit verkot uudelleen järveen. Et ole näemmä luovuttajatyyppiä ;)

    VastaaPoista
  9. Mukava postaus kalareissustanne:) Komea ahven!

    VastaaPoista
  10. Ei ihan aina mene kuten kuvittelee, vaan tulipa kalaa kuitenkin ja komeita vonkaleita. Itse yritän iskostaa tajuntaani joka kerta kalalle lähtiessä, ettei kalaa oteta, sitä pyydetään.

    VastaaPoista
  11. Jäin tänne roikkumaan tänään :) Olet niin monipuolisesti lahjakas taiteilija! Tästä kalastussarjasta tuli mieleeni oman perheen suomalaiset mökkilomat, joten jätän nyt tähän mukavan muisteluun ja palailen taas ajan kanssa. Kiitos seurasta!

    VastaaPoista