Vietän aikaa yksikseni, televisio on auki. Sieltä kuitenkin tulevat ohjelmat eivät saa minua innostumaan niistä. En ole kiinnostunut nykyajan hupi-ohjelmista, en liioin sotaisista uutisista tai politiikkojen voimainmittelöistä.
Niiden sanoma ei tavoita ajatusmaailmaani.
Sen sijaan katseeni kiinnittyy seinällä olevaan puukollaasiin. Kuljetan katsettani työn ääriviivoja pitkin ympäri työkoknaisuuden. Siitä silmäni kulkeutuvat oikealla olevaan öljyvärimaalaukseen, mikä on maalattu vahvalle puupinnalle. Yritän tulkita sen sanomaa.
Yritän aistia taiteilijan mielenliikkeitä, mitä hänen mielessään on liikkunut maalaushetkellä ja kuinka työ on saanut juuri sen ilmeen ja ne värit, mitkä tauluun ovat lopulta jääneet.
Kaikkea en osaa työstä tulkita, mutta tulen siihen lopputulokseen, että työssä on käsitelty surua ja sen vaikutuksia ihmisiin, jotka ovat olleet tavalla tai toisella osallisina surua aiheuttaviin tapahtumiin..
Katson työn valmistumisvuoden. Se on singneerattu vuonna 2003.
Katseeni hakeutuu taulusta vasemmalle ja nauliutuu puureliefiin.
Työssä on kaksi ihmistä. Toisen keho on oikealle, toisen vasemmalle. Asento antaa ymmärtää tässäkin olevan kysymyksessä surun.
Työ on singneerattu vuonna 2003
Surua aiheuttaa niin monelaiset tekijät, ettei niitä kannata edes alkaa luettelemaan.
Monesti surua aiheutetaan, edes sitä itse huomaamatta. Ihmisten erilaisuus ja sanojen tulkinta voi toista naurattaa ja toinen kokee samat sanat loukkauksina.
Sanatonta surua meistä varmasti moni kantaa sisällään, aina ei edes itse tiedä surun alkuperää, se vain tulee.
No kuinka se sitten on mahdollista, että nämä samaiset surut ovat nyt yhdistettyinä seinälläni?
Töidentekohetkellä tekijät olivat tietämättömiä toistensa olemassaolosta, vielä vähemmän saman aiheen käsittelystä.
Maailma on kuitenkin niin konstikas, että se kuljettaa yhteen ihmisiä, joiden on jossain elämänsä vaiheessa kohdattava.
Nämä ihmiset kohtasivat blogimaailmassa neljä vuotta sitten. Niistä kaksi vuotta meni kommenttiosastolla, kunnes lähempi yhteys syntyi- ensin sähköpostin avulla ja myöhemmin mesen välityksellä.
Jossain vaiheessa he halusivat vaihtaa taideteoksia. Toinen oli kiinnostunut taidekeramiikasta, toinen maalauksesta.
Ensitapaamisella sain valita työn vapaasti hänen kokoelmistaan ja valitsin kyseisen työn joka käsitteli surua, vaikka en sitä paikan päällä vielä ymmärtänytkään.
Kiitos UUNA maalauksesta, kollaasista tuli täydellinen.
Lähestyminen, ystävän kohtaaminen on ihan parasta. Minä aivan liikuttuneena luin kirjoitustasi kohtaamisesta.
VastaaPoistaKuvassa oleva työ on upea! Kertakaikkiaan.
Ihan valtavan koskettava ja upea teos!
VastaaPoistaKun on itse kokenut kaksi lopullisiin menetyksiin liittyvää surua, tietää todella mitä suru on.
Tuossa vasemmanpuoleisessa on suru niin läsnä kun voi vain olla!
Nyt tajusin että tarvitsen tämänlaisen työn itselleni!
Kiitos tästä postauksesta!
Kiitos Aina tästä liikuttavasta ja herkästä tesktistä ja ennen kaikkea kuviemme kokoamisesta yhteen. Miten ne voivatkin sopia niin hyvin yhteen. Ja tuo sinun puuseivästaustasi on hieno yhteen kokoaja. Jos työt olisivat irrallaan seinällä, vaikutus ei olisi lainkaan sama. Nämä työt on tarkoitettu yhteen.
VastaaPoistaJa vieläkin ihmettelen sitä, että molemmat käsittelimme samana vuonna samaa aihetta. Kumpikin omalla välineellämme, sinä veistäen minä maalaten - ja kaukana toisistamme. Hienoa että kohtalo heitti meidät yhteen. Niin oli selvästi tarkoitettu ja olen oppinut sinulta paljon. Sydämellinen kiitos siitä. Olen onnellinen, että olen saanut tavata sinut ♥♥♥
Harmi, ettei maalaus näy tarkasti, eikä kuvaa voinut isontaa (?), mutta reliefissä suru näkyy selvästi asentona ja toisensa sivuuttamisena. Jokainen kantaa surua. Sitä on turha puhua pois, siellä se on, sisimmässä omassa pesässään. Sen paikka on siellä. Siellä on myös ilo, senkin paikka on siellä. Sitä on ihmisenä oleminen.
VastaaPoistaKaunis, koskettava kollaasi. Ja mitä kerroit sen taustasta, antaa se sille vielä suureemman merkityksen. Olen aina uskonut kohtaloon...uskon edelleenkin.
VastaaPoistaSurulla on niin monet kasvot ja tässä kollaasissa ne tulevat koskettavan voimakkaasti esille.
VastaaPoistaTänään tämä teos kosketti erityisesti. Eilen sain viestin äitini suvun vanhimman nukkuneen pois.
VastaaPoistaTäällä minä olen taas, joten paljastetaan nyt sitten, että minähän tuon toisen olen tehnyt:-)
VastaaPoistaEdelleen kertomuksesi liikuttaa ja koko tilanne, työt ja kohtaamisemme ovat ihmeellinen tapahtumasarja.
Siira jatkakoon vanhaan tyyliin, kerään tänne jotain taidettani ja kerronkin niistä, joskus, jotain.
Tämä syksy on ihmeellistä muutosten aikaa. Ei niinkään ulkoisten, mutta sisäisten, ja kaikki alkoi näistä kahdesta teoksesta. Ja sinusta. Kiitos että olet olemassa ja että olemme kohdanneet.
Kauniita koskettavaa taidetta molemmat.
VastaaPoistaMolemmissa välittyy suru, hyvin samankaltaista.
Elämä kulkee, niin kuin se on tarkoitettu.
Kaunis ystävyys kollaasi.
Oli pakko tulla kertomaan, että näyttely onnistuu. Sain varmennuskutsun tänään ja on ollut kova kiire valita kuvia, tai kollaaseja paremminkin. Tosi kivaa. Luulin että tämä vaihe on jo täysin ohi, mutta tässä sitä ollaan, tosi innostuneena. Onneksi tämä ei ole yksityisnäyttely vaan teemallinen yhteisnäyttely, jossa on muutama tekijä mukana. Kerron tästä piakkoin blogissani lisää. Yes :-D
VastaaPoista(Vaihda jossain vaiheessa tuo Haltijan nimi, joohan :-)
PoistaUpea työ!
VastaaPoistaTulin vastavierailulle blogiisi ja jäin lukijaksesi...:)
Molemmat teokset ovat todella hienoja ja yhdessä ne ovat upea kokonaisuus.
VastaaPoistaSuru on kaunis sana. Jokainen meistä kantaa surujaan mukanaan läpi elämän. Suru on usein sanatonta, jota voi tuntea toisen puolesta tai jotain jota ei halua jakaa kenenkään kanssa. Suru yhdistää, mutta myös erottaa. Suru muuttaa muotoaan. Suru on haikeutta, luopumisen tuskaa. Silti jokainen suruhetki on koruttoman kaunis ja puhdistavakin.
Voi miten kaunis kokonaisuus! En edes osannut ajatella että kyseessä oli kaksi eri työtä,eri ihmisenkin, niin ovat tunnelmaltaan yhtenevät. Hieno tekstisi vielä syvensi yhteyttä. Minäkin uskon, että tiettyjen ihmisten tiet elämässä kohtaavat ja juuri oikealla hetkellä.
VastaaPoistaTämä puhuttelee..
VastaaPoista
VastaaPoistaSulautuminen yhdeksi, niin taiteessa kuin kohdatessaan ihmisen, on kallisarvoinen kokemus.