perjantai 3. elokuuta 2012

Kantarellissa

 Oli kaunis aamu ja minulla hyvä kantarellipaikka tiedossa. Ongelmana oli vai se, että paikka oli puolentoista kilometrin takana makkaramökiltä ja sinne pääsi vai kävelemällä.
Minua pelotti yksin lähteä, houkuttelin iskän mukaani "karhunsyötiksi"  ja niin matkamme alkoi reippain askelin
 No tuli arvostelevaa sanomista "karhunsyötiltä", kun saalis jäi vähän heikonlaiseksi. Parempi kuitenkin yksi sieni, kuin ei sientä ollenkaan - yritin pyolustella.
 Matkamme kulki luonnonmetsän halki pientä- jo umpeen kasvavaa polkua pitkin.
 Sitten huomasin tienlaidalla yhden hillan! Sanoin iskälle: Mene sinä jo laittamaan tulet makkaramökille, minä haluan maistaa noin komean marjan - tulen sitten perässä. Ja mitä löysinkään!!
 Menin makkaramökille, sanoin iskälle, että juodaanpa teet ja käräytetään makkarat, sitten minä lähden hillaan. Mies sanoi, ettei siellä mitään ole. Kuten näette oli siellä :-D
Onneksi oli pieni kattila mökissä astiaksi. Noin 1,5 litraa sain marjoja.
 Kun lähdimme kotiin, taivas repesi itkemään, mutta se ei himmentänyt onnellista oloani. Hillat pitivät mieleni iloisena.
Ajattelin mielessäni että taivaskin nauraa kyyneleet silmissään hyvää päivääni.
Kantarelleja käyn katsomassa muutaman viikon kuluttua uudestaan.

23 kommenttia:

  1. Ihanat, kypsät hillat eikä mitään suppuja.

    VastaaPoista
  2. Aurinkoisia hilloja koko kulho, ei mennyt retki hukkaan. Kyllä turva kannattaa ottaa metsään mukaan, jos ei muuta niin seuraksi. Onneksi ei karhua näkynyt, hui, jo ajatus puistattaa. Komeat on maisemat ja mukavaa maastoa kävellä.
    (Terveisiä karhunsyötille :-D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siellä suotakin välillä tarpoa, mutta silti luonnon kaunis. Onhan se luonnonsuojelu aluetta.
      Terveiset välitetty ja hymyssä suin vastaan otettu :)

      Poista
  3. Olipas hauska kirjoitus. Suu venähti ihan korviin asti... eikä vähiten mahtavan lakkasaaliin johdosta. Nyt olet sen todistanut: Sen minkä kanttarellissä häviää sen hillassa voittaa!

    Jos minä vielä joskus pääsen metsään, menen ehdottomasti kanttarelliin, kun sillä on tuollainen vaikutus.
    Huiskis sinulle metsäapajienlöytäjä!

    VastaaPoista
  4. Ei mielestäni yhtään hullumpi vaihtokauppa. Mieluummin minä hillasaaliin kanssa kotia tulisin:)

    VastaaPoista
  5. Meillä kävi tyttäreni kanssa samoin. Menimme kanttarelliin(hih,aivan ihastuttavasti sanottu) ja tulimme hillojen kanssa takasin. Löysimme kyllä muutamia kanttarellejäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätykset ovat hauskoja, vaikka ei luonnossa liikkujalle pääasia. Eikö olekin kiva, kun löytää, vaikka ei etsi.

      Poista
  6. Metsä on aarteita pullollaan kun niitä vain löytää. Sinä olet löytänyt ja talvella ihana hillan maku kielellä muistuu mieleen kesän päivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä juuri Tuulento. Vaikka vein hillat mummelille, hän nauttii niistä.

      Poista
  7. Kantarellit ei ollut oikein annillaan, mutta jospa sade saisi niitä lisää kasvamaan.
    Maiskis noita meheviä makoisia hilloja.

    Mikäs tuolla iskän kanssa kävellessä kauniissa luonnossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti meillä aika kului ja makkaranpaisto on aina mukava elämys. Kantarellejakin kyllä vielä löytyy.

      Poista
  8. Ylin maisemakuva on ihana voin kuvitella miten siellä tuoksuu raikkaalle.
    Täälläpäin puhutaan lakasta ja mennään lakkasuolle en millään osaa sanoa hilla :)
    Kaunis marja ja kuvat! Toivotaan että viikon päästä onnistaa kanttarellien kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisilla hiekkaharjuilla soiden keskellä on aina oma tuoksunsa. Siellä on oma taikansa. Meillä sanotaan hilloiksi, vaikka tiedän, että monet tietävät marjan lakaksi.

      Poista
  9. Mikä makoisa saalis marjoja. Kyllä nyt suu napsaa kun marjoja saa maistella :) Kyllä kanttarellejakin vielä löytyy. Mukavaa ja makoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Hienot maastot käyskennellä ja kuntoa kohotella. Eikä tarvinnut tyhjin käsin kotiin saapua. Mummelia mekin muistettiin tänään, vaikka ei ollutkaan noin herkullisia viemisiä.
    Hyvää viikonloppua sinulle, terveisin pesänrakentaja ;-)

    VastaaPoista
  11. Yksi jos jättää niin toinen antaa.. vai miten se menikään. Yllätyshillat varmaan maistuvat ja korvaavat 100 varmasti kanttarellisaaliin.
    Upeat maisemat kuvissasi tai upeat kuvat maisemista.

    VastaaPoista
  12. Kauniita metsäkuvia. Nuo hillat ... ne ovat todella hyviä. Meilläpäin ne ovat lakkoja ja meillä mennään käymään lakassa. :D
    Vuodatus ei vieläkään toimi, ei saa kuvia ladattua. :(

    VastaaPoista
  13. Hianometsä. Peikko tykkää metsästä, ja noista kultamarjoista.

    VastaaPoista
  14. Täällä paljon mustikoita,ja kanttarelleja olen saanut,hillat vain puuttuu.

    VastaaPoista
  15. Hyvä päivä sinulla on ollut. Hillojakin olet saanut ja tuollaisessa maisemassa mielikseen liikkuu.

    VastaaPoista