perjantai 7. joulukuuta 2012

Kanalan elämää

 Meidän Pikusta on tullut lähes broileri, niin vähäksi on höyhenet tippuneet. Pyrstöön alkaa sulat vähitellen tulla, ja kaulassakin on höyhentupet aluillaan, myöskin siipisulat ovat tulossa. Pikku on ollut aika ankea näky. Muninta on loppunut sulkasadon ajaksi, mutta siellä muiden seassa mennään että vilisee.
 Annoin heinäpaalin levitettäväksi ja heti kuhina alkoi sen ympärillä. Jokainen halusi olla korkeimmalla paikalla. Tässä pikkukanat ovat vallanneet ylimmän paikan, näyttävät vanhemmille mallia, kuinka rohkeita ovat. Kukkoa näyttää aivan hävettävän mokoma rehvastelu.
 Muutaman hetken kuluttua paali alkoi madaltua. Sen hajottamiseen osallistuvat kaikki yhteishengessä.
Arka on sopeutunut joukkoon  hienosti. Se ottaa jo kädestä tarjottavan, ei aivan vielä kämmeneltä, mutta kiinankaalin lehteä nokkii, kun pidän siitä kiinni. Mustikka on kaikkein kesuin, se tulee melkein syliin.
Mustikka ja Touhukas keskustelevat koko ajan niin vilkkaasti, ettei Pirkkohiltakaan tahdo keritä mitään väliin sanoa.
Ikinä en minä- eikä varmasti muukaan asiaan vihkiytymätön tiedä, kuinka kanat voivat olla omia persooniaan. Jokainen on erilainen. Ne ovat yksilöitä, eivät massaa, kuten luullaan.
Minähän en ole joulu-ihminen, se tulee ja menee sen isommitta hössötyksittä kohdallani, mutta kanoille halusin antaa vähän tunnelmaa. Ostin led-valosarjan niille. Valot palavat aamusta iltaan. Yöksi sammutan, vain siksi, että saavat nukkua rauhassa.
Tällaista kuuluu kanarintamalle tällä kertaa :-D

14 kommenttia:

  1. istun täällä hissukseen, aamuhämärissä ja ihastelen kanasia.. voi tuota Mustikkaa kun on veikeä. alkaa näköjään saamaan uusia sävyjä sulkiinsa. Kuinka ne ovatkaan tyytyväisiä heinäkasastaan. jouluvalot ja kaikki. Olet sinä kyllä ihana ihminen. kyllä kanasten kelpaa. mitä parhainta eloa ja oloa niin sinulle kuin kanasillekin. toivoo kiiris

    VastaaPoista
  2. Voi että ihana kanalauma ja niillä komea ukko-kukko. Siinäpä mieleistä hommaa riittää kun paalia levittelevät. Tuo sulkasadolla oleva on tosiaan kuin broileri, mutta vain hetki, kun komea höyhenpeite taas ja sitten taas munia tipahtelee! Ihania!

    VastaaPoista
  3. Mummelille pitäisi jo lähteä, mutta näin sivupalkista, että on tipusista kuvia, aivan pakko oli piipahtaa katsomaan, mitä kuuluu. Voi ihmettä, jouluvalot ja kaikki. Heinäkasa on varmaan mieluinen. Mustikka on kyllä mainion näköinen, Pirkko-Hilta sai oikein kilpailijan siitä erikoisuudellaan. Mutta molemmat mahtuvat ja on kiva, että kaikki pärjäävät jo yhdessä. Pieniä ei hyleksitä eikä komennella, hyvin ovat molemmat ryhmät soputuneet tosiinsa.
    Hienoja persoonia kaikki - kuten sinäkin - Kanaemo :-D

    VastaaPoista
  4. Nuo ovat varmaan Suomen hemmotelluimmat kanat!! Hienoa Aina!! Eikä Pikku näytä ollenkaan niin pahalta kuin luulin.

    VastaaPoista
  5. aamu alkaa pikku hiljaa valkenemaan tääl varsinais-suomes, mukavaa lukea kahvikupposen ääres kanaemon juttuja suojateistaan. voi et kanat on kivoja otuksia kerrassaan. toi heinäpaalil touhuaminen on juur sellaista virikettä mist eläimet tykkää. mieleeni nousi kuva siitä. miten aamutallia tehdessäni jätin olkipaalit rikkomatta, heposista näki et ne tykkäs ihan ite levitellä oljet pilttuuseensa. kyl kanasetkin jouluvalot tarttee, mul oli tallis kans aina kuusi kynttilöineen...eli ei me joulua hössötetä Aina, mut annamme sen tulla sydänmeemme

    VastaaPoista
  6. Ihanat kanaset ja tietty Sakari-kukko myös. Saivat oikein jouluvalotkin...;))
    Kiva aina välillä kuulla kanalan kuulumisia.

    VastaaPoista
  7. Ihania kanasia :) Vai olet sinä jouluvalot ripustanut kanalaan..et muka ole jouluihminen, höpsis :) Ajatella miten yhdestä heinäpaalista on iloa isolle sakille pitkäksi aikaa !

    VastaaPoista
  8. Kanalan valot, jaa'a ettet ole jouluihmisiä, minäpä luulen että olet!

    VastaaPoista
  9. Kanat ovat ihania, tulee varmasti luomumunia ja onnellisten kanojen munia, voi syödä hyvällä omallatunnolla.

    VastaaPoista
  10. No onhan persoonallisen näköisiä kanoja.

    VastaaPoista
  11. Olenkin jo odotellut kuulumisia!
    Kylläpä ne ovat kasvaneet ja nyt taitaa alkaa se lopullinen kaunistuminen vaikka ihania ovat jo nyt!
    Kymmenen pistettä kanasten jouluvaloista :)

    VastaaPoista
  12. Wie schön deine Hühner im Hünherstall!

    Lieben Gruss Elke

    VastaaPoista
  13. Voi pikkuista, hän oli kieltämättä vähän surkean näköinen. Hieno idea nuo jouluvalot, että minun mieltäni lämmitti, tämä se on oikeaa joulun viettoa, eikä sitä muuta tarvitakaan, antaa jouluhullujen hössöttää omiaan:)Jouluhetkeni tipahtavat milloin sattuu, viimeksi koiran kanssa lumisateessa, kun metsästin hiutaleita kielelle.

    Kivaa oli myös tuo heinäpaali-ilottelu ja kukon nolostus.

    VastaaPoista
  14. Kivaa kananelämää. En muuten minäkään uskoisi, että kanat on persoonallisia, ellet kertoilisi niistä.

    Minäkin ostin elämäni ensimmäiset led-valot parvekkeelle, ja siniset, tottakai. Siinä on mun joulukoristeet. Paitsi että ne onkin pimeyden peittoamisvalot ennemminkin. Naapuri laittoi ekaks ja ihastuin. Nyt on kaksi parveketta vieretysten sinisenä loistavia.

    VastaaPoista