keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Joulunalustouhuja

 Perhotar tuli eilen käymään ja hänellä oli kuvalehtiö ja mehiläisvahavärit mukana. Hän oli innoissaan niistä. Niinpä pidimme taidepäivän. Mehiläisvahaväreihin tutustuimme Tampereen messuilla.
Minulle tietenkin tuli mieleen, että minulla on jossain temperaväripigmenttejä ja mehiläisvahaa omasta takaa.
Aikani pengottuani komeroitani, löysinkin tarve-aineet. Yläkuvassa pigmenttejä. Olen niitä saanut joskus ollessani temperamaalaus kurssilla.
 Sulatin mehiläisvahaa vesihauteessa, laitoin munakennoihin foliot. Jääpalaloota olis ollut parempi ja niissä olisi tullut kauniimmat värinapit, mutta minulla ei sattunut olemaan sellaisia tähän hätään. Eli nyt tällainen ratkaisu :D
 Jäähdytin palat ulkona kylmiksi ja irrottelin ne folioista irti. Nyt minulla oli mehiläisvahavärit. Kätsää, eikö totta?
 Seuraava pulma oli työkalut, eli vahan levitys ja muotoilutyökalut. Siihen on ostettavissa tähän tarkoitukseen valmistettu rauta, mutta näin teeseitsenaiselle sellainen ostos ei tullut mieleenkään. Kolusin kyökalupakkiani ja löysin vanhan katkenneen viilan, sekä särkyneet pihdit. Hioin viilasta ruusauksen pois ja vähän muotoilin. Saman tein pihdeille. Nämä lämmitin kuumailmapuhaltimella ja jälkeä alkoi syntymään.
 Tämän työn tein eilen Perhottaren kanssa. Kun värejä ei vielä ollut, laitoin ensin mehiläisvahan paperille ja siihen sekoitin värit.
Tämä on tehty esittelemilläni väreillä ja työkaluilla.

22 kommenttia:

  1. Oi, miten ihanan päivän olettekaan viettäneet! Yhdessä luominen on kivaa, siinä tulee maailmakin parannettua samalla!

    Upeaa jälkeä, herkulliset, pehmeät värit.

    VastaaPoista
  2. Samaa sanon minäkin. Teillä on ollut ihana päivä! Luovat ihmiset yhdessä, ihanaa. Luovuutta on kyllä tekniikassa ja työkaluissakin. Upeita töitä, kauniit sointuvat värit.
    Ihailen!!!!

    VastaaPoista
  3. Tuollaisesta tekniikasta en ole kuullutkaan, kiva kun esittelit. Tulokset aivan upeita! Ja mikäs sen mukavampaa kuin viettää päivä luovien kesken.

    VastaaPoista
  4. Uutta oli minullekin. Hienoa jälkeä siitä syntyi, osaavissa käsissä. Ja mukavaahan on yhdessä touhuta ja samalla parantaa maailmaa, kuten SusuPetal sanoi.

    VastaaPoista
  5. Kaunista jälkeä, kyllä Te osaatte ja varsinkin tuo yhdessä tekeminen on hieno juttu..

    VastaaPoista
  6. Toi on takuulla ollut kivaa. Ja net tekee ken osaa ja ymmärtää näiden asioiden päälle. Ja vieläpä niin, että syntyy kaunista jälkeä.
    Te taiteilitte nämä siis eilen, mitä tapahtui tänään 121212?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 121212 tein juuri nuo värit ja alemman työnäytteen :-)

      Poista
  7. 121212 päivä on ollut todella luovuutta täynnä Aina! taulusi ovat kovasti mieleeni, niissä on minun värimaailmaani

    VastaaPoista
  8. Voihan vietävä ! Noista vahoistahan tuli hyviä, nyt meillä riittää materiaalia, millä voimme taiteilla. Täytynee napata valokuva siitä teoksesta minkä teillä tein ja laittaa omaan blogiini esille ja linkki tähän sinun bloggaukseen, niin muutkin voivat innostua mehiläisvahalla taiteilemaan. Sinähän sitten äkkiä tekaisit työvälineenkin, hienoa !

    VastaaPoista
  9. Taiteellisuus ja luovuus, silloin syntyy vaikka mitä. Nytkin uusia tauluja.
    Loistopäivä teillä on ollut.

    VastaaPoista
  10. Olipa hieno bloggaus. Minua ovat aina kiehtoneet mehiläisvahavärit, koska ne ovat niin kuultavia ja kauniita. Ja tuosta vaan sinä teit omat. No, tiedän, ettei se ollut "tuosta vaan" vaan tiedolla ja taidolla, mutta kuitenkin. Hienoa jälkeä syntyi, juuri sellaista pehmeää, utuista, kuin olen nähnytkin mehiläisvahaväreillä tehtävän.

    Nyt kyllä pidätte oikein blogikurssin aiheesta. Minä ainakin tarvitsen vielä tarkempia ohjeita, että pääsisin itsekin kokeilemaan. Rautalangasta siis, pliis :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos haluat kokeilla värejä, niin osta valmiina, ne eivät ole niin kalliita. Minä vain halusin kokeilla omista tarpeista.
      Tein nuo näytteet vesiväripaperille 200g. Tuntui aika hyvälle.
      Värit eivät haise, eivätkä käryä, kun lämpötila on niin alhainen. Väri vain sulatetaan, ei enempää.
      Työkaluina voi käyttää monenlaisia metalliesineitä. Ensimmäisen työn tein ruokailuveitsen varrella, kun en muuta äkkiä keksinyt. Metalli on hyvä olla tarpeeksi vahva, että se pitää jonkin aikaa lämpöä. Kuumailmapuhaltimella lämmitin metallin välillä. Tavallinen silitysrauta on muuten hyvä, mutta aika iso työkaluksi.
      Loppurajauksia ja viivoja tein palettiveitsellä. Vahaahan voi poistaa, siitä jää vain hentoinen väri paperiin ja tietty lisätä myös.
      Paperi ei varmasti ole ainoa materiaalin. Luulen kaiken käyvän, mikä on sileää ja mihin väri tarttuu... vaikkapa peilille :-D

      Poista
    2. Kiitos lisätiedoista. Joulun jälkeen kyllä kokeilen, näyttää niin ihastuttavalta. Kysyn sitten lisää, kun värit ovat nenän alla :-)

      Poista
  11. Siis niin hieno tuo alin kuva etten ole pysyä nahoissani. Vaude!

    VastaaPoista
  12. wunderschön diese Art Bilder zu gestalten *wow*!!!!

    Lieben Gruss Elke

    VastaaPoista
  13. Voi juku miten hienoa jälkeä sait aikaan, kiitos tästä postingista, minäkin voisin kotona innostua tekemään tuollaisia, kaapeistani löytyy myös pigmenttejä. Hienoa!

    VastaaPoista
  14. Kekseliäästi teit vahat ja välineet! Ja hienot maalauksetkin. Perhottarella juuri kävin ihastelemassa. Teillä on ollut hauska ja luova päivä! Vahaväreillä saa mielenkiintoista jälkeä, mielikuvitus vain rajana, huomaan :)

    VastaaPoista
  15. Voi että, upeita kuvi! Minullakin on noita pigmenttivärejä, mehiläisvaha puuttuu, mutta kai sitä jostakin saa. Aivan uusi tieto minullekin tuollaiset värit. Käykö maalauspohjaksi paperi vai mikä?

    VastaaPoista
  16. En voi kuin ihmetellä keksiliäisyyttäsi ja taitoasi! Hienoa!

    VastaaPoista
  17. Wow, itse tehtyä alusta loppuun - arvostan! Muutenkin kuulosti kivalta teidän yhteinen päivämme: ihana puuhastella yhdessä toverin kanssa :))

    VastaaPoista
  18. Uskomatonta, olet sinä vaan melkoinen Tee se itse -nainen. Mehiläisvahaväri on minulle uusi juttu.
    Että oletkin saanut kaunista jälkeä, niin kuin aina töissäsi. Mielenkiintoinen juttu.

    VastaaPoista