sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Taulu

Taulu

Soitettuani ovikelloa, kuulen sisältä tutut askeleet. Lukko rapsahtaa ja hyvän päivän sanottuani pääsen kolealta tuntuvan kevätviiman kynsistä pirtin lämpimään. Sisällä äitini hissuttelee nilkkahuopikkaat jaloissaan, valitellen hänkin ilman kylmyyttä. Hellassa tuli nuolee ahnaasti kuivia koivuhalkoja, pitäen omalta osaltaan pienen tuvan lämpimänä.
Tärkeimmät kuulumiset vaihdettuamme, äiti laittaa kahvipannun päälle, hakee pullaa pakastimesta, kertoillen samalla kylän kuulumisia.
Menen pirtin puolelle ja seisahdan seinällä olevan maalauksen eteen - tutun maalauksen, joka kertoo edesmenneen mummoni tarinaa.
Näen kivellä istuvan vanhan ihmisen arvokkaan olemuksen, nuorehkot pajut, puiksi kasvaneet - mummon lapsena istuttamat.
Maisema etenee kaukaisuuteen, yhtyen harmoonisesti utuisen taivaan kanssa.
Vanhuksen kädet lepäävät pitkän työrupeaman tehneinä tyynesti punertavankirjavan esiliinan helmassa.
Vanhan ihmisen uurteisilta kasvoilta voi lukea elämää nähneen ilmeen, rauhallisen, vakaan - mutta jo väsyneen.
Katseen suunta on enemmän ajatus, kuin kohde.
Ryhti on vielä suora, lähelle sadasta eletystä vuodesta huolimatta. Katson taulua ja mieleeni nousee muistoja lapsuuteni mummolasta:
Muistan navettapolun, vinttikaivon, kodan, jossa oli iso muuripata. Siinä lämmitettiin vettä navetan tarpeisiin.
Mummo nosti kaivosta vettä täyden ämpärin ja kaatoi ränniin, joka vei sen suoraan vieressä olevan kodan muuriin. Näin vältyttiin raskaiden sankojen kantamiselta.
Hän sytytti tulet muurin alle ja sininen savu täytti kodan, jolloin sieltä oli lahdettävä kiireesti ulos.
Aamuisin ja iltaisin mummo asteli rauhallisin varmoin askelin navettaan, kirjavan kissan seuratessa tiiviisti jalan vierellä. Kissa tiesi saavansa joka päivä lämpimän maitotilkan, sille varattuun kuppiin.
Katseeni kiinnittyy edelleen vanhuksen, vähän jo vääntyneisiin käsiin - käsiin, joissa näkyvät raskaan työn jäljet. Ne ovat vetäneet, nostaneet, kantaneet. Rakkaudesta kietoutuneet pienten vartaloiden ympärille, surusta puristuneet nyrkkiin, pitääkseen kyyneleet loitolla.
Maalaus kertoo tarinan pitkästä elämästä, joka on jo päättynyt. Katsoessani taulun nuoria pajuja, mieleeni nousee edelliskesän myrsky, joka kaatoi yhden kolmesta komeasta pihamonumentista. Paju oli vanha, sisältä lahonnut. Se antautui luonnonvoimille - nöyrtui tuulelle.
Sen aika oli siirtyä mummon seuraksi sinne, minne silmämme eivät näe, korvamme eivät kuule - rauhaan maailman myrskyiltä.
Säpsähdän kuulleessani keittiöstä äitini kutsun: Tulehan kahville ettei jäähdy.
Jätän taulun pirtin seinälle, ja siirryn keittiöön, nätisti katetun pöydän ääreen.
Oohhh! täälläpä tuoksuukin tuore pulla, oletko itse leiponut…?

12 kommenttia:

  1. Kaunis taulu ja kauniita muistoja mummosta.

    VastaaPoista
  2. No tämähän on taku=)
    Mummoilla riittää tarinaa vaikka sitten taulusta käsin.

    VastaaPoista
  3. Paljon nähnyt, paljon kokenut, kunpa me yltäisimme samaan.

    VastaaPoista
  4. Kauniita tauluja ja hienoja tarinoita.

    VastaaPoista
  5. Taulu kertoo paljon, se huokuu muistoja, jotka nousevat pintaan taulua katsoessa.
    KUvaat hyvin vierailusi tunnelmineen.

    VastaaPoista
  6. Niin kauniita muistoja mummostasi, ja kuin olisit hetken saanut elää siinä taulun edessä hänen luonaan.
    Hienosti kirjoitit ja kauniita olivat muistosi mummostasi...työntäyteisiä siihen aikaan varmaankin.
    Aurinkoisia päiviä sinne sulle!

    VastaaPoista
  7. Tulin uudeleen toivotteleen sulle hyvää juhannuksen aikaa, toivottavasti olette siellä terveinä!

    VastaaPoista
  8. Voi kiitos Harakka :)) Hyvää juhannuksen loppua sinullekin. Terveinä on oltu, ei ole koronat iskeneet ja muutenkin on aivan kopsakka olo.
    Ajattelin keväällä, että laitan tavantakaa jotain tänne, mutta aika menee niin tuolla ulkona, ettei saa aikaseksi mitään. Pitää odotella syksyä, jos silloin joutaisi edes vähän osallistumaan täälläkin. Nyt näyttää tulevan omenoita, ellei kuiva kausi rokota satoa. Se tietää syksylle puuhia. No ei eletä asioita eteen päin. vietetään juhannus loppuun ja katsotaan, kuinka maa makaa ;-))

    VastaaPoista
  9. Kyllä on hieno ja liikuttava kokonaisuus. Hallitset molemmat, sekä tekstin että maalauksen. Ei voi kuin ihailla.

    VastaaPoista
  10. On se hienoa, että sinulla on tuollainen pöytälaatikko. On mielenkiintoista odotella, millaisia aarteita saammekaan lukea ja katsella.

    VastaaPoista
  11. Huhuu??
    Joko olisi aikaa päivitykselle, ei ehkä ihan vielä syksyä mutta aika lähellä=)
    Nuo sun mandalat on hienoja, keskimmäinen tuntuu omalta kun on tulta sielussa.. . JA nuo mitkä on pariskunta+kellosta 2. ja 3., oikein hienoja, ottaisin seinälle, pehmeän, pastellinoloiset mutta silti voimakkaat, jotain herää....jee!! Maalaamaan.. tai siis saksimaan..sus'huetsia alkoi pukkaamaan, olipas inspiroiva visiitti:)

    VastaaPoista
  12. Pitkästä aikaa kurkistin tänne ja kaunista näin ja luin! Tulin toivottamaan hyvää syyskesää! Niin kaunis on elokuu!

    VastaaPoista