torstai 3. syyskuuta 2020

Lukujärjestys

 

Nytkö se kesä meni ja pitäisi jälleen alkaa hiilaamaan aivojaan kirjoitustuotannon puolelle. Keväällä oli viihdyttävää osallistua krapuhaasteeseen, mutta nyt uudestaan aloittaminen tuntuu aika kömpelöltä. Maa on jälleen tuottanut ja tuottaa isompaa satoa, mikä olisi tarvis kahdelle ihmiselle laittaa. Lipittäessäni aamukahvia, punon juonen päiväohjelmaksi, kuinka sen kuluttaisin iltaan. Aamulla tietty pakolliset hommat, kuten mehun tai hillon keitto, jos mieheni on minulle tarvikkeita poiminut. (Aina on poiminut.) Päiväkahvin jälkeen tiirailisin iltasanomista korona- plus muut päivänpolttavat uutiset. Iltasella pakenisin kalaan tai sieniä etsimään. Niille matkoilleni jättäisin päivällä kertyneet huoleni. Myöhäisillalla ruokkisin siiliperheen, keräisin kanat sisälle ja huutelisin kissat pirttiin.

Näin se suunnilleen menisi.

Krapu 36

7 kommenttia:

  1. Just juu, suunnilleen noin osapuilleen, paitsi, ettei minulla ole pakollisia hommia, tiirailen jo aamulla kännystä uutiset. Oikeastaan koo päivän puuhia minulla, on kalastaminen, poluilla vaeltelu, marjastus jäi jo pois, kun niitä ei ole.
    Mutta kirjoittaminen, se on nannaa ja ottaa aikaa.Hienoa, että syksy palautti sinun sorvin ääreen.

    VastaaPoista
  2. Noinhan nuo päivät menevät, sitä tehdessä, tuota ajatellessa.

    Hienoa, että sato on ollut runsas.

    Ja kyllä, sorvin eli kirjoittamiseen ääreen nyt patistellaan kravun merkeissä. Tuntuu täälläkin hankalalta!

    VastaaPoista
  3. Niinhän ne päivät kuluvat rutiinilla. Samansuuntaista ohjelmaa tuntuu olevan paitsi sienimetsässä meillä käy isäntä, joskus lähden mukaan itsekin. Mökillä ollessa sauna lämpiää joka ilta, sinne heitetään kiukaalle huolet ja ärinät. Nyt on taas viikko-ohjelmaan tullut Krapu tekstien väsääminen. :D

    VastaaPoista
  4. Jos sanon kurrrmiumaumournnnn niin pääsenkö pirttiin kermakupille?
    hienosti punoit krapun postaukseen, meni hetki ennen kuin tajusin et juu, tämähän on siis krapu;P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan kuinka kraput lähtevät liikkeelle. Vielä on syystyöt pahasti kesken, mutta aina sitä sata sanaa väsää jotenkin kokoon.
      Ai kermakupille ;-D

      Poista
    2. Sujetkin latkii kermaa;D

      Poista
  5. Meillä ei ole siilejä, harmi. Mutta oravia on! Isäntä ruokkii niitä pähkinöillä ja ne vilistävät hippaa omenapuussa, kissan kiusaksi. Kiva kun krapu palasi lomilta aivojamme vetreyttämään. Mukavaa syksyä.

    VastaaPoista