tiistai 7. huhtikuuta 2020

Tasapaino


Tasapaino
Hieman ylipitkän juoksulenkin jälkeen raahustin läpeensä uupuneena makuukamariini. Riisuin ummehtuneelta haisevat vaatteeni lattialle kasaan ja kiikutin ne sen jälkeen pesukoneeseen. Koneen nytkähtelevä tasainen ääni ja liikehdintä oli kuin hypnoottinen käsky asettua ansaitsemalleni levolle. Sitä ennen halusin ottaa iltapalaksi pari suolasilakkaa ruisleivän kanssa, join lasin vettä päälle ja laittauduin sänkyyni odottelemaan unen auvoista autuutta. Elimistöni harasi unta vastaan, se ei ollut vielä saanut rasituksen aiheuttamaa hämminkiä tasapainoon. Ajatukset harhailivat sekavien mielikuvien hämärässä, hengitys oli katkonaista. Olin lopulta vajonnut jonkinlaiseen horrokseen ja näin unta, että minut yritettiin kuristaa.
Silmäni rävähtivät auki ja tajusin, mikä esti normaalin hengittämisen
Kissani hyrisi tyytyväisyyttään lämpimällä kaulallani

10 kommenttia:

  1. Ihana kauluri :D

    Iltaliikunnan jälkeen on kyllä vaikeaa saada unta, elimistössä virtaa niin paljon vauhdilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iltaliikunta on hyvinkin virkistävää, mutta tahtoo häiritä unen saantia.

      Poista
  2. Tuo on todella upea tunne kropassa saada hikilenkki päätökseen, päästä suihkuun ja pukea puhdasta ylle.
    Kunpa olisin itsekin oppinut aikanani syömään jotain suolaista kovan hikoilun jälkeen!
    Kerrankos uni muutta todellisuuden joksikin painajaiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkusuolainen vie nälän tunteen. Iltasyönti on myrkkyä "linjoille" ;-DD

      Poista
  3. Voi kissa vieköön minkä teit!
    Onneksi selvisit kuristumatta :)

    VastaaPoista
  4. No jopas oli herätys! Meidän kissa pysyy onneksi jalkopäässä, mutta nyt korona-aikaan unet ovat kyllä olleet omituisia ja niitä on paljon!

    VastaaPoista
  5. Tahtoohan niitä kaikenlaisia ajatuksia iltasella päässä pyöriä. Nyyti rakastaa olla lähellä.

    VastaaPoista