torstai 23. huhtikuuta 2020

Operaatio kukko


Operaatio kukko
Sirkku-kanani hautoi kolmea munaa, joista kaksi alkuvaiheessa särkyi. Toinen kana oli päässyt pesälle ja valtataistelun tiimellyksessä kaksi munista tippui lattialle. Tipun kuoriuduttua emo oli ajettu pesästä, ja poikanen löytyi hengettömänä lattialta. Nostin emon pesään ja otin poikasen varovasti käsiini. Se oli kylmä, mutta ei vielä kankea. Laitoin poikasen kämmenieni väliin ja aloin puhaltamaan sille lämmintä ilmaa. Puhalsin niin, että aivoni tuntuivat sumentuvan. Aikaa meni kymmenkunta minuuttia, kun tunsin ensimmäisen liikkeen kämmenteni välissä. Silmäni sumentuivat onnesta - se oli aamuni kohokohta. Jatkoin elvytystä ja viimein kuulin hennon piip-äänen. Tasainen hengitys jatkui ja emo sai esikoisensa siipensä suojaan. Olin pelastanut kukon :o

14 kommenttia:

  1. Ihana kertomus :)
    Missä vaiheessa kukot oppii kiekumaan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä. Minulla on ollut yhdeksän vuotta kanoja ja siihen on kerinnyt syntyä aika lauma myös kukkoja. En ole koskaan ajatellut, milloin ne alkavat kiekumaan, mutta arvelisin, että siinä neljän kuukauden iässä. Ensin on äänenmurros ja sitten alkaa epävarmat kiekumisharjoitukset.

      Poista
  2. Näinkin onnellisesti voi käydä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se jännittävä kokeilu - epätoivoinenkin, mutta loppu hyvin.

      Poista
  3. Hienosti ja kärsivällisesti toimittu!

    VastaaPoista
  4. Kaunis tarina. Mahtava kokemus puhaltaa toiseen henkeä ja elämää!

    Huomasin, että olit kirjoittanut kravun viime viikkoiseen haasteeseen myös. En aina lue kaikkia blogeja, joten jos olisit kiltti ja jättäisit joko Caran tai minun blogiini kommentin, että olet osallistunut haasteeseen, niin tiedämme laittaa sinut mukaan listalle. Yleensä poimimme listoihimme kravut noiden kommenteissa ilmoittautuneiden joukosta.
    Lisäsin sinut nyt siihen edelliseen listaan myös.

    VastaaPoista
  5. Sinä elvytit pikku tipun. Sirkku-kanan murhe sai sinut yrittätään ja onnistuit.
    Millainen kukko elvyttämästäsi tipusesta tuli?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukko on vielä pieni, vajaa kolme kuukautta. Hakee turvaa vielä emonsa viereltä, kun sisarukset puuttuvat. Terhakka muuten, katsotaan nyt voidaanko jättää laumaan. Ainakin yritetään.

      Poista
  6. Onnellinen loppu, miten hienoa!

    VastaaPoista
  7. Olipa hieno selviytymistarina!
    Ja sinä sen teit, puhalsit hengen siihen pikkuiseen, voin kuvitella, miten upealta tuntui pidellä käsissään tipua, jonka sait elvytettyä henkiin!
    Olet sinä aikamoinen!
    Hyvää kevään jatkoja sulle!

    VastaaPoista
  8. Olet varsinainen hengenpelastaja. Kukko muistaa sinut kunhan varttuu vanhemmaksi :D

    VastaaPoista