maanantai 30. huhtikuuta 2012

Auringosta kotiin

 Ilta oli kylmä ja tuulinen, mutta se ei himmentänyt mielialaa, vaikka kone sukelsi iltayön mustuttamaan pilvimassaan. Olihan tiedossa paljon valoa ja aurinkoa koko seuraavaksi viikoksi.
 Seuraava aamu antoi, mitä oli luvattu. Lämpöä 23C, tuuli kuitenkin viileä mereltä päin. "Kotimme" oli hulppea hotellikomponentti- kuin pieni kylä, uima-altaineen, ravintoloineen kaikkineen.
 Näin kauniita "pulloharjoja" kasvoi pienissä puissa eripuolilla hotellia reunustavien käytävien varsilla.
 Vuoristossakin kävimme ihailemassa komeita laavavuoria. Sinne pääsimme pienellä "junalla". Liikkuvasta kulkuneuvosta oli vähän hankala saada kuvia, mutta jotain sentään.
 Ja mitä loma on ilman romanttista auringon laskua - ei niin mitään :) Aurinko vain tipahti tuonne vuoren uumeniin, hitaammalta meinasi jäädä kuvatkin ottamatta ihmetyksen vallassa.
 Kuu ei ole aivan selällään, mutta hyvä kun oli edes vähän meille näytillä. Pokkarilla ei oikein saanut hyvää kuvaa, mutta kuun asennon siitä näkee.
 Tässä lentoonlähtöharjoitus vaahto-altaasta, lopputulos oli vähän vaisu, ellei suorastaan kömpelö.
Sunnuntai-aamuna kello 5.40, viikko lähdön jälkeen hytisin kylmässä autossa. Kotiin oli vielä matkaa reipas 50 kilometriä. Silmällistäkään en ollut nukunut yöllä. Lähtölento oli tunnin myöhässä, eli pääsimme lähtemään Chaniasta 23.55, olimme Oulussa 4.20 ja sieltä matka Vihantiin ja loppumatka omalla autolla kotiin.

Luulin näkeväni kadulla harhoja, fasaani oli tulossa yöjuoksusta ja asennosta päätellen sillä oli jotain kerrottavaa vaimolleen.
Lunta oli kinoksissa, pakkasta muutama aste, silti tunsin oloni onnelliseksi ja uneksin jo oman sängyn lämmöstä :-)

23 kommenttia:

  1. Jokos te tulitte ja mä vasta laitoin lomatoivotuksen edelliseen postaukseen - en tainnut katsoa päivämäärää .. heh
    Mutta tervetuloa kotoSuomeen. On varmaan iso ero tulla lämpöisestä sinne pohjoiseen, missä on vielä lunta. Mutta etteköhän tuoneet auringon mukanananne.
    Ja iloista vappua, jos jaksatte sitä edes noteerata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tultiin, mutta kiva oli lukea lähtökommentitkin. Kiitos vain :)Kyllä se vähän tuntui kylmältä, kn oli kesäkamppeet päällä ja Oulussa tuuli ja oli kylmää aamuyöllä.

      Poista
  2. Juu, tervetuloa takaisin kotipuoleen...kotiin on aina ihana tulla.
    Nyt varmaan uni maittaa...zzz.

    Auringonlasku ja selällään oleva kuu ovat aina yhtä ihania ilmestyksiä.
    Ehkä on parempi vain pysytellä maan kamaralla;-))
    Aurinkoista alkavaa toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko! Nyt malttaa paneutua kevään askareisiin, kun on käynyt hakemassa esimakua kesästä :)

      Poista
  3. Pitkään katselin tuota ekaa, että oletko istunut siivellä ja kuvannut koneen pyrstöä, mutta se taiskin olla siiven kärki. Hauska lentoonlähtöyritys, melkein kuin joutsenen räpiköinti :) Viimeistä katsellessa tuli jo vähän vilu. Matkat on muuten kivoja, mutta siirtyminen paikasta toiseen on niin väsyttävää, keksisivätpä äkkiä jonkun hujauskoneen. Nyt sitten vaan lepoista vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä kanssasi. Matkustaisihan sitä mielellään, mutta se vie yllättävän paljon aikaa. Odotukset ja myöhästelyt, + muut hommat ja kun lento on yöllä, niin eihän meikä osaa sellaisessa hurinassa istuallaan nukkua. Pääasiahan kuitenkin oli, että matka onnistui ja vähän hulluteltiinkin - vanhat akat ;-)

      Poista
  4. Tervetuloa kotiin!! Hauska on olla matkoilla ja ihana tulla kotiin. Aurinkoisia muistoja on kiva muistella kun kylmä viima puhaltaa. Kotona odottaa eläimet (+mies) ja kasvit. Niiden kanssa on hyvä elää!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanoja oli ikävä... niin ja kissoja... ehkä vähän ukkoakin ;-DD

      Poista
  5. Tervetuloa kotiin! Hyvä on joskus lähteä, että huomaa kuinka ihana on tulla kotiin. Toivottavasti fasaani ei symboloi omia tuntoja tullessa ;-)
    Ei vaiskaan, kiva on nähdä kaikkea uutta, mistä varmaan mekin saamme lisää maistiaisia, mutta kiva on kotonakin alkaa laittaa kaikkea kevätkuntoon. Kyllä kesä teillekin tulee, vaikka vielä vähän kylmältä näyttää. Täällä tomaatit ovat kohta metrin korkuisia. (Täytyy jollain itseään lohduttaa, kun ei päässyt matkalle.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. UUNA!!!, et kai sinä epäile, että minä olisin.. Olihan minulla Hilta mukana, joten ei mitään mahiksia ;-DDD.
      Saatte ehkä maistella vielä joitakin ötökän kuvia - tiedä tuleeko muuta ;)
      Hain tänään tomaatintaimet, noin kymmenen senttiä korkeita, joten kesää pitää riittää, jos syksyllä tomaatteja syödään.

      Poista
  6. Eka kuvassa on ilmojen väkevyyttä, synkkyyttä...jännittävää..
    Upeissa maisemissa olet liikkunut.

    Eikös ole ihanaa väliin reissata, mutta niin lysti on kotiinkin palata.:D

    Tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liplatus! Minustakin ekakuva on aivan fantastinen synkkyydessään, vain pieni valonhäive taustalla.

      Poista
  7. Onnellinen kotiin palaaminen vaikka reissussa onkin mukava käydä, mutta kuitenkaan omaa sänkyä ei mikään voita. Hienot on matkamaisemat ja lämmintäkin ihan riittävästi. Mukavaa Vapunpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sisko! Oli mukava tulla, vaikka vähän viileää onkin. Nyt on jo laitettu monta asiaa kevätkuntoon ja matkaväsymys tiessään.

      Poista
  8. Mukava on etelän aurinkoa käydä ihastelemassa,se tosiaankin putoaa horisonttiin illalla.Kuukin on kumollaan mutta samat ovat kuin täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat asiathan täällä on, mutta aurinko laskee hitaammin ja kuu on selkäsuorana pystyssä.
      Kyllä se piristää vähän käydä katselemassa muidenkin touhuja.

      Poista
  9. Tosi upeita kuvia olet matkaltasi ottanut ja kaunista on ollut!
    Mutta kotiin on aina kiva ja hyvä tulla, siellä se paras paikka kuitenkin on.
    Mutta hyvä on aina välillä jossain käydä kotoa pois, niin paremmin senkin asian huomaa!
    Mutta kiva, kun olet terveenä tullut takaisin kotiin, tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka! Kodinarvon tuntee todellakin, kun käy mutkan kaukana :-)

      Poista
  10. Vekkulit matkakuvat. Sinäkö tuolla laineikossa pyristelet :D
    Tervetuloa kotomaahan, toit sitten auringon tullessasi. Kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu minäpä siellä opettelen lentämään, mutta kyllä se pohjamutiin vei ja niin tuli välimeressä sukellettua ;-DD Onneksi kameramies oli sen verran hidas, ettei uppelukseni tallentunut.

      Poista
  11. Kivoja matkakuvia.
    Täytynee lähiaikoina käydä kahvittelemassa, kun kerran olet kotiutunut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuupa kahville, niin pannaan maa jälleen kohdilleen :-)

      Poista
  12. Oi ... ihania kuvia matkalta. Matkailu on todella avartavaa ja mukavaa! Tosin, kotiin on varmasti mukava palata. Liekkö muumaa hieman mansikkainen kun pulloharjatkin ovat noin kauniita.
    Ihana tuo vaahtokuva. :)

    VastaaPoista