maanantai 30. marraskuuta 2020

Matkassa mukana

Minulle oli kertynyt paljon valokuvia. Ne makasivat hyödyttöminä koneeni kuvatiedostoissa. Olisin halunnut näyttää tuotoksia jollekin, mutta olin keltanokka, enkä osannut hakea niille oikeaa osoitetta.
Nuorin poikani
kertoi blogistaan ja innosti minuakin mukaan. Tietämättömänä tollukkana en tietenkään osannut sellaista tehdä, niinpä hän seuraavalla lomallaan auttoi blogin rakentamisessa. Se tehtiin 2008 vuodatukseen, mutta kun vuodatukselle tuli suuria ongelmia, niin vaihdettiin bloggeriin.
Täällä olen seikkaillut enemmän ja vähemmän aktiivisesti lähes yhdeksän vuotta. Postauksia bloggeriin olen tehnyt tilaston mukaan 604 kappaletta. Järjetön määrä! Ilman mielenkiintoisia ja monipuolisia haasteita, postausmäärä olisi minimi, eikä varmasti olisi kantanut näinkin pitkälle, kiitokset haasteiden luojille ja ylläpitäjille.

Krapu 49: Järjetön, kertoa, blogi

 

6 kommenttia:

  1. Pitkä on sinunkin blogiurasi!
    Bloggaaminen on kyllä ollut antoisaa. Monta ystävää on tullut vuosien varrella blogien kautta ja niin kuin kirjoitit, haasteet ovat mukavia, potkivat vähän motivaatiota :D

    VastaaPoista
  2. Onnittelut sinullekin pitkästä blogitaipaleesta! Bloggaus on mukavaa, välillä kyllästyttää mutta sitten sitä taas innostuu. Mukavaa joulunalusaikaa.

    VastaaPoista
  3. Hieno pitkä "ura" sinullakin takanasi.
    Vasta kravun myötä löysin blobiisi.
    Haasteet saavat minutkin innostumaan. Samaan haasteeseen tulee monta upeaa ja eri aiheesta kirjoitettua tarinaa tai valokuvaa. Onneksi on aktiivisia ihmisiä, jotka ylläpitävät haasteita.

    VastaaPoista
  4. Olen aloittanut kanssasi samana vuonna 2008 vuodatuksessa ja jatkoin sitten bloggerissa.
    Retkahtamisia on tullut useaan otteeseen, mutta olen pikku taukojen jälkeen taas saanut innostuksen takaisin.
    Ehdotonta maustetta ovat kirjoitusjutut. Tosi kivaa, että Susu jaksaa toimia innostavan Krapuhaasteen emäntänä.
    Sinut muistan kyllä jo vuodatuksen ajoilta. Kirjoitat mainiosti, hyvällä huumorilla maustettuna. Huomenna alkaa joulukuu. Nautitaan siitä ja pyritään latistamaan korona.

    VastaaPoista
  5. Minäkin löysin sinut vasta Krapuhaasteiden myötä. Valitettavasti harrastan niin montaa asiaa, etten ehdi aina edes kirjoittaa mitään saatikka perehtyä toisten blogeihin. Mutta pian kiireet vähän helpottaa. (Valitettavasti Krapukin taitaa jäädä jossain vaiheessa joululomalle?) Hienoja kuvia on blogisi täynnä.

    VastaaPoista