Introvertti, Siltäväliltä ja Ekstrovertti lähtivät jouluostoksille

 

Introvertti, Siltäväliltä ja Ekstrovertti palailevat illan jo tummuessa jouluostoksilta.
Kas kun sattui niin, että heidän allakkansa mukaan tänään piti olla aatto! Mutta kun se olikin muiden mielestä vasta huomenna, niin kävivät joutessaan jouluostoksilla. Siirappia piti ostaa ja kinkunpaistopussi. Kauppaan päästyään havaitsivat rahan jääneen kotiin. Saivat joulumuorilta viiskymppisen lainaan. Kaupassa ei muistettu enää, mitä piti hankkia, joten ostelivat vain jotain, että kehtasivat mennä kassan ohi. Ostivat parit hampurilaiset ja jauhelihapaketin. Kotimatkalla muisti palasi, mutta ne kinkkupussi ja siirappi ovat edelleen kaupassa.
Että jouluja vain persoonilleni, haemma kuusen, kun vielä muistaa.

Unohtu melkein! Hyvää joulua jokaiselle lukijalleni     ;-)))                                       

                                                                                                                                      

                                                                   Matkalla

Nuori nainen istuu puolimakaavassa asennossa kansituolilla ja tähyää horisonttiin, missä näkyy vain veden ja taivaan yhtymäkohta. Laivan hiljainen ääni ja huomaamaton keinunta raukaisee katselijaa. Hän antaa luomien laskeutua iiristensä suojaksi, auringon hyväillessä hoikkaa vartaloa.

   Joku rykäisee kohteliaasti naisen vierellä. Hän säpsähtää ajatuksistaan ja kääntää katseensa kohti tulijaa.
   — Anteeksi, mutta onko tässä tilaa vielä yhdelle ”rexonan” käyttäjälle? Tulija kysyy leikkisä pilke silmissään.

Nainen raottaa toista silmäänsä ja huomaa kysyjän mielestään komeaksi mieheksi. Ennen kuin vastaa, hän panee merkille miehen merenvihreät silmät, ja vähän kulmikkaat kasvot, sekä pitkän rotevan olemuksen,
   — Tyhjä tuolihan siinä on... vielä.
Nainen kääntyy vieressään olevasta tuolista poispäin, ja antaa miehen rauhassa hyväksyä sen −tai hakea toisen paikan auringon palvontaansa varten. Nainen kuulee, kuinka tuoli avataan ja siihen rojahtaa noin yhdeksänkymmentäkiloa nuoren miehen lihaa. Hän ei anna tulijan häiritä itseään, vaan antaa luomiensa sulkea ympäristön näkyvistään.

    Kotvasen kuluttua viereiseltä tuolilta kuuluu hiljainen rykäisy, mutta nainen ei ole sitä kuulevinaan. Vähän ajan kuluttua, hän tuntee olkapäässään kevyen kosketuksen, ja kääntyy häirityksi tulleen ilme kasvoillaan, koputtelijaan päin, imarreltuna yhteydenotosta.
  — Ajattelin käydä hakemassa juotavaa, tuonko sinullekin, vieruskaveri kysyy kohteliaasti?
Nainen on miettivinään, ja vaivoin jaksaa pitää häirityksi tulleen ilmeen kasvoillaan, mutta vastaa yhtä kohteliaasti.

   — Kyllä, kiitos mielellään, ellei siitä ole sinulle vaivaa. 

   — Ei toki, hyvässä seurassa lasillinen on mieluisa välipala ruokaa odotellessa. Mitä haluaisit minun tuovan sinulle?
 — Mitä itse ajattelit ottaa?
 — Mielessäni kävi valkoviini. Kävisikö sama sinulle?
 — Kyllä lasillinen menee, mutta saanko myös kivennäisveden viinin lisäksi. Viini ei korvaa nestevajausta?

 — Siispä kaksi valkoviiniä ja kivennäisvesi.
Mies katoaa jonnekin laivan uumeniin toimittamaan asiaansa, ja nainen jatkaa häirittyjä päiväuniaan.

   — Herätys uusi ystäväni, täältä teidän nöyrin kamaripalvelijanne tuo virkistävän välipalan. Nautitaan se yhdessä ja hyvässä hengessä.

Nainen nostaa tuolin istuma-asentoon, ja ottaa mielihyvää tuntien annoksensa vastaan. Mies on juoman lisäksi tuonut kauniisiin lasimaljoihin taidolla rakennetut jäätelöannokset molemmille.

  Nyyti

Nyyti on kasvanut kissan kokoiseksi, mutta tavat ovat pienen pennun. On koko perheen silmäterä ja veijari. Juuri tuossa äsken oli ystäväni yökylässä, Nyyti oli löytänyt hänen nahkasaapikkaansa ja teroittanut kyntensä niihin. Ei siinä auttanut muorin, kuin korvata kengät omistajalleen. Niii iiin, ei kissaa edes toruttu, sitä kaikkea sattuu :-DD

 

Tehtiin kanojen kanssa syystöitä. Kasvulaatikoiden mullikosta löytyi meheviä lieroja. Ilmainen mullanmuokkaus emännälle.

Myöhemmin syksyllä lisäsimme muutamia kanoja. Myös kukko meni vaihtoon. Tässä ovat vielä juuri kotiuttettuina uudessa kodissaan.

Anna, Kaisa ja Reetta

Anna, Kaisa ja Reetta olivat pitkäaikaisia kavereita keskenään. Vaikka he olivat erilaisia luonteiltaan ja kovin erilaiset lähtökohdat elämälleen saaneet, niin jostakin syystä he olivat punoutuneet ystäviksi keskenään. Usein viinilasit seuranaan paransivat maailmaa ja suunnittelivat matkoja, joita silloin tällöin myös toteuttivat.             
Seuraavan matkansa he suunnittelivat Ranskaan, vuokraisivat sieltä talon, jossa aikoivat viipyä kaksi viikkoa. He halusivat ranskan kauniille maaseudulle. Sitä oli Annan sisar suositellut. Paikka sijaitsi noin sataviisikymmentä kilometriä Pariisista länteen.
 Matka meni hyvin ja iltamyöhäisellä perille päästyään, kaverukset olivat lopen uupuneita, laittautuivat nukkumaan ja odottamaan ensimmäistä lomapäiväänsä.

   Lauantai valkeni aurinkoisena, aamu oli jo pitkällä, kun naiset kömpivät kahville, jonka Anna oli valmiiksi laittanut. He istuivat unisina pöydän ympärillä, Anna valitteli päänsärkyä ja Kaisa tapansa mukaan yritti lohduttaa, tarjoten aspiriinia kiusalliseen vaivaan. Reetta oli hiljaa, hörppi vain mustaa kahviaan ja odotti, mitä toiset suunnittelivat päivän ohjelmaksi.    Ideointi ja väläykset tulivat yleensä Annalta. Niin tapahtui myös tänä aamuna. Aspiriinin ja kupillisen kahvia saaneena Anna virkistyi niin paljon, että loihe lausumaan.

— Mitä mieltä olette, jos lähdetään kaupunkiin shoppailemaan, tuodaan samalla ruoat sunnuntaita varten?   Kaisalle asia sopi oikeinkin hyvin, eikä Reetankaan mielestä ehdotus huono ollut.

— Mennään kävellen ja kun jokaisella on kuitenkin kantamuksia takaisin tullessa, niin tullaan bussilla pois. Menomatkalla saamme liikuntaa ja happea keuhkojen täydeltä. Seitsemän kilometrin matka ei ole konstikaan kävellä näin reippailta naisilta, Anna julisti.
Päivä on kuuma jo aamusta, joten vaatetus saa olla kevyt. Avokkailla pärjää hyvin, hän jatkoi. 
   Anna oli vähän pyöreähkö muodoiltaan ja rakasti olla nätti. Hän oli sitä mieltä, että laittaisi varpailta auki olevat ja muutaman sentin koroilla varustetut kengät. Kaisa epäili Annan valintaa, mutta Anna puolusti valintaansa:

— Eihän seitsemän kilometriä ole matka eikä mikään kävellä, kun bussilla pääsee pois. Kaisa ja Reetta laittoivat varalta tanakammat jalkineet.                  
  Aamupalan syötyään ja hienoksi tälläydyttyään kolmikko lähti askeltamaan kohti kaupunkia. Iloisen puheensorinan saattelemana he kävelivät reipasta tahtia hyvin tasoitettua hiekkatietä kohti määränpäätään. Matkan varrella luikerteli matala kirkasvetinen puro, jonka kohdalla naiset lepäsivät hetken ja ottivat mukaansa varattua vettä kurkun kostukkeeksi. Nummimainen maasto polveili loivine mäkineen, muodostaen jatkuvia ylä- ja alamäkiä. Se antoi kovan haasteen tottumattomille kulkijoille, varsinkin avokkailla liikkeellä olevalle Annalle.

  Jo puolenvälin jälkeen Annalla alkoi olla pieniä ongelmia kenkiensä kanssa. Ne painoivat varpaiden syrjiä, hiersivät kantapäitä ja niillä oli vaikea kävellä. Sinnikkäästi hän kuitenkin jatkoi todeten, ettei kaupunkiin ole enää pitkälti, eikä tulomatkasta tarvitse huolehtia.   

   Lopulta perille kuitenkin päästiin, käytiin kaupoissa ja ostettiin ruokaa ja muita taloustarvikkeita. Bussin piti lähteä kello kolme iltapäivällä ja naiset olivat ajoissa pysäkillä kasseineen odottamassa kotiin pääsyä. Bussi ei kuitenkaan tullut, vaikka kello oli jo reilusti yli kolmen. Lauantaiaikataulun mukaan bussi ei kulkenut naisten talon ohi menevää reittiä. Siitä naiset eivät olleet tietoisia. Kun heille asia selvisi, siinä aikansa mietittiin mitä tehdä. Anna ei voinut kävellä, sillä kengät hankasivat varpaita. Kaisa oli vähän huonojalkainen jo ikänsäkin puolesta. Reetta olisi jaksanut. Hänellä oli hyvät kengät, terveet jalat ja kuntoakin enemmän kuin kanssakulkijoilla ja nuorempikin hän oli.

Aikansa mietittyään tukalaa tilannetta, he päättivät ajaa taksilla kotiin. Taksit olivat kaikki menossa, eikä niitä ollut yhtään kappaletta saatavilla muutamaan tuntiin. Taksineiti kertoi kuljetusruuhkan olevan aina lauantaisin pitkä. Taksi olisi pitänyt tilata tunteja ennen aiottua matkaa. Se oli karua kertomaa naisille. He eivät olleet kotimaassaan tottuneet siihen, etteivät bussit kulje, eivätkä taksit riitä kaikille heti tilauksen jälkeen.

   Siinä sitä istuttiin puisella penkillä ja mietittiin, mikä neuvoksi. Nälkä alkoi jo vaivata; olihan aamiaisesta monta tuntia ja raskas patikkamatka takana. Ruokailemassa he päättivät kuitenkin käydä, ennen uutta ponnistusta kävellä takaisin asunnolle. He menivät läheiseen baariin ruokailemaan ja tapasivat siellä kaksi tuttua nuorta miestä. Hekin odottivat taksia ja sanoivat pääsevänsä muutaman tunnin kuluttua asunnolleen. Kaisa rohkaisi mielensä ja kysyi miehiltä.

— Tuotteko osan tavaroistamme autossa? Me emme jaksa kaikkea kantaa, jos kävelemme matkan kotiin. Pojat lupasivat, jos tavaroilla ei ole kiire. Naiset valitsivat tärkeimmät ostoksista mukaansa ja miesten huoleksi jäi toimittaa loput heidän asunnolleen.

  Ruokailun loputtua kolmikkoa odotti pitkä ja rasittava kotimatka. Kassit painoivat ja Annan kengät olivat parhaat päivänsä nähneet, jaloista puhumattakaan. Välillä istuttiin, levättiin ja hierottiin Annan jalkoja, joihin oli tullut pahoja hiertymiä ja rakkoja. Matkaa jatkettiin kuitenkin urhoollisesti kilometri kerrallaan. Loppumatkasta Anna nakkasi kengät kokonaan pois ja yritti kävellä avojaloin, mutta sekään ei sorapintaiseen tiehen tottumattomilla jalkapohjilla onnistunut. Vaikka tie oli tasainen, oli siinä pientä kiveä hiekan seassa, mikä ärsytti ohutnahkaisia jalkapohjia.

   Vihdoin matka kuitenkin loppui ja naiset olivat läpi väsyneitä, nälkäisiä ja kipeitä äkkinäisestä kävelystä kuumalla ilmalla. Kaisa laittoi ruokaa ja Reetta virvoitteli Annan rakkojen koristamia jalkoja pyyhkeillä, joita kostutti vodkalla. Ainetta oli onneksi kaapissa. Taisi siinä tulla väsymystä voideltua sisältäkin.

 Muutaman tunnin kuluttua ovelta kuului napakka koputus. Oven takana seisoivat päivällä kohdatut miehet. Iloisesti hymyillen pojat ojensivat ostoskassit Reetalle. Kyselivät siinä samalla, kuinka patikkamatka oli onnistunut? Anna näytti rakkuloilla olevia jalkojaan ja väänsi naamansa teennäiseen irvistykseen. Pojat saivat palkkana avustaan yksityiskohtaisen selostuksen paluumatkasta pullakahvilla höystettynä.

Matkamuistokirja sai merkinnän: Kauhea päivä.

Tarinoita ja kertomuksia pöytälaatikon uumenista.

Pilvilampaat

Pilvilampaat vaeltavat verkkaisesti satojen erikokoisten yksilöiden laumana kohti länttä. Jostain kuuluu pulun tasainen huhuilu, sen soidinmenot ovat käynnissä. Vaimo vielä saamatta, vaikka kevät on jo hyvällä alulla. Ahkera huhuilu kaikkuu talojen kattorakenteista lähes vuorokaudet ympäriinsä, antaen soinnikkaan rytmin monien pikkulintujen jaksottaisille laulunpätkille.

   Keskipäivän aurinko grillaa vaimoja ja miehiä, jotkut rasvassa keitetyn hummerin punaisiksi, toiset tummanruskeiksi kiiltäviksi hahmoiksi. Miehistä yksi makaa kangastuolissa kasvot suoraan päin aurinkoa, kuorsaten katkeilevin hengenvedoin. Odotan pelko sydämessäni, vieläkö hän vetää henkeä, vai pysähtyykö elämä siihen.    Pitkän tauon jälkeen mies vetäisee korahtaen henkeä ja jännitykseni laukeaa; ei se vielä kuollut. Mies ei herää, vaan jatkaa maleksimistaan unten autuailla saarilla. Hänen paljas vatsansa pullottaa kirkkaanvärisen paidan alta kohoillen epätasaisen hengityksen tahtiin. Ympärillä makaavat kuolleilta näyttävät hahmot eivät reagoi vierustoverinsa tapaan nukkua.

   Äkkiä, aivan kuin miestä olisi sivallettu piiskalla, hän hypähtää istualleen, nousee samantien, kävelee kioskille ja ostaa pullon juotavaa. Juodessaan ahnaasti sisusta suuhunsa, palaa makuupaikalleen, retkahtaen takaisin tuoliinsa.

 Kaikki viihtyivät tuoleissaan kirkkaansinisen pyöreän altaan ympärillä. Pilvilampaat muuttavat suuntaa, käänten kohti etelää. Tuuli tuo raittiin henkäyksensä meren vielä kevätkylmiltä laineilta.

   Lasten pienet kehot tärisevät kylmästä kokopäiväisen pulikoinnin seurauksena, mutta uida pitää, kun kaikki muutkin. Välillä hengähdetään hetki pyyhkeenmutkassa lämmitellen, otetaan yhteen sisaren tai vieraan tenavan kanssa allasleluista, tai vuorosta päästä liukumäkeen.

  Päivä painuu iltaan, altaat ja lekottelualustat tyhjenevät, jäljelle jää veden tuskin kuuluva lirinä allaskaivoihin.

   Kioskin myyjä sulkee ikkunat ja ovet, lähtee väsynyt katse silmissään ruokkimaan omaa pesuettaan, joutuakseen jälleen aamulla myymään jäätelöä lapsille ja juomia grillatuille aikuisille.

  Illan viileys laskeutuu nopeasti auringon upotessa meren syliin. Rannan keinovalot syttyvät mustan taivaan alle. Vain kuunsirppi makoilee kirkkaana taivaankannella, yksinäinen tähti seuranaan. Meren loputon ääni soittaa vaimeaa taustamusiikkia, karkea kraak kertoo yölinnun piileskelevän puiden katveesa. Kollikissan lemmenkipeät kutsuhuudot kaikuvat laatoitettujen katujen sokkeloissa kipeinä vonkaisuina, hieman nauttineet loma-ilottelijat palailevat huoneisiinsa, muistamatta ottaa huomioon naapureidensa unentarvetta. Yön musta pimeys on kietonut hotelliyhteisön pehmeään vaippaansa, pilvilampaat ovat lähteneet.