maanantai 26. marraskuuta 2012

Sininen sähköinen käsi




Löysin Uunan ja Kuvalliset askeleet- blogeista kivan jutun. Uteliaisuus veti minutkin  astro-sivuille ja tällaisia tietoja sieltä paljastui. Mene katsomaan omasi, osoite on: www.astro.fi


Sähköinen

Sininen Käsi

Sininen Sähköinen Käsi

Sininen Käsi

Taiteileminen vapauden ja vastuun välillä on ydinkysymys sinulle Sininen Käsi, Loppuunsuorituksen voima. Edustat ennen kaikkea toimintaa. Usein nähdään, miten ensin teet ja vasta jälkeenpäin katsot, mitä tulikaan tehdyksi. Omaperäisyytesi on niin ihailtavaa, että joillakin ihailu voi kääntyä jopa kateudeksi. Teet asioita myös toisten puolesta, koska olet jalomielinen, antelias, yhteistyöhaluinen ja rauhaa rakastava.

Sähköinen

Sinua ohjaava numero kolme on palvelun sähköinen sointu, ja se korostaa palvelun tärkeyttä elämässäsi. Maailmankaikkeus on energiaa, ja liike on ikuista. Ihmisen hermojärjestelmä on sähkökemiallista toimintaa, myös liikettä. Mayojen syklisessä numerokierrossa yhdestä kolmeentoista numero kolme, liike, on numerosi, joka astrologisella kartallasi yhdistyy aurinkomerkkiisi. Kun palvelet muita, palvelet itseäsi. Kun palvelet itseäsi, palvelet koko ihmiskuntaa.

12 kommenttia:

  1. Minä jo luulin rullauksen pikkukuvasta, että olet tehnyt mandalan, mutta niinhän sinä oletkin. Hieno!

    Mielenkiintoinen myös saamasi tulkinta. Nimi "Sininen sähköinen käsi" on minusta hieno ja sopii sinulle. Sitten pongasin ensimmäisen sanan "taiteileminen", mutta tässä tarkoitettiinkin muuta taiteilemista, mutta kyllä sana kannattaa tulkita myös oikeaan taiteilemiseen.

    Meillä nämä menevät hauskasti ristiin, sinä "ensin teet ja vasta jälkeenpäin mietit" ja minulla oli toisinpäin, vaikka todellisuudessa tekstimme ovat tainneet vaihtua :-D

    Mielenkiintoista :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäs lause pitää kyllä paikkansa. Teen monia käytännön asioita ensin ja sitten korjaan, kun tein sen huonomman vaihtoehdon ensin. Mutta jos yritän luoda jotain, silloin asia on ensin tehtävä ajatuksissa ja vasta sen jälkeen näkyväksi.

      Hauskahan tämä oli katsoa :)

      Poista
  2. tämä oli "aamun kiva juttu", kiehtovaa luonnehdintaa, täytyypi palata siihen vielä myöhemmin
    sait minutkin innostumaan tästä, liityin Maya-merkin hakeneisiin!

    VastaaPoista
  3. Kivaa ja eksoottistahan nämä Maya-astrologiat on.

    Näin blogiluettelossa aurinkoisen mandalasi ja menin täysin pyörälle päivistä, että on jotain päiviä Minulla kadoksissa...nytkö on uuden mandalan aika.:)
    Energisyyttä sykkii mandalasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tämä ole virallinen mandala, sattui vain olemaan valmiina, niin laitoin kuvaksi :)
      Nämä ovat kivoja hassutuksia nämä horoskoopit.

      Poista
  4. No minäkin kävin katsomassa ja olin joku punainen yliääninen maa. Mutta enpä muista enempää.

    VastaaPoista
  5. Sininen käsi - se olet sinä. Tismalleen. Minä tiedän♥

    VastaaPoista
  6. Sinikätisiä taidamme olla molemmat, mutta sinä olet sähköisempi. Se pitänee paikkansa kummankin kohdalla, että teemme ensin, ja sitten vasta katsomme, että mitäkäs tuli tehtyä ;)No, siinä on ainakin se hyvä puoli, että tulee yleensä jotain tehtyä :)

    VastaaPoista