maanantai 1. toukokuuta 2017

Vappua


Tämän kevään vappu on poikkeavan luminen ja viileä. En muista, milloin olisimme vapun aattona voineet pilkkiä jäällä, jonka paksuus on vielä talven lukemissa- tai yleensä pilkkiä tähän aikaan. Nyt se on vielä aivan turvallista puuhaa.


Saalistakin tuli, mutta koko oli sen verran pieni, että pääsi jatkamaan kasvuaan, pyysin muutaman vuoden kuluttua tulemaan uudestaan. Murrosikäinen, alta kiloinen oli vielä tämä neiti...ehkä neiti.

Aamulla sitten lähdimme metsäpalstalle. Tämä on sellainen kävelytie, aikoinaan syntynyt pieni harju, jossa mieli lepää ja kunto kasvaa. Lumetkin sulaneet aika vähiin.

Ettei unohtuisi myöskään lahjatraktorin käyttö, piti sitäkin kokeilla- siirtää paremminkin hiekkamontulta makkaramökille, kun isäntä ajoi kuorman toisella traktorilla. 

Tulien hiillosta odotellessa oli hyvää aikaa tehdä kevätsiivous linnun pöntöille. Olivat viime kesänä poikasensa siellä kasvattaneet.

Mukava oli istahtaa teelle ja paistetuille makkaroille työteliään urakan jälkeen. Meillä on aina ollut tapana juhlistaa työtätekevien juhlaa tekemällä jotain itsekin :-))))

11 kommenttia:

  1. Uskomatonta!! Vappuna pilkillä, ei ole varmaankaan vuosiin tapahtunut?
    Kala näyttää kyllä aika suurelta, mutta sinulla tietysti pieni, kun olet tottunut suuria pyytämään.
    Onko sinulla uusi traktori? Nyt teillä on niitä jo kaksi, tietysti kaksi ajajaakin...ja kaksi metsääkin.
    Metsä näyttää tosi houkuttelevalta, tuolle polulle pitäisi päästä kulkemaan ja hengittämään raitista ilmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista olisinko ennen vappuna pilkkinyt näillä korkeuksilla, nyt olen :) Ei minulla ole uutta traktoria, miekkonen osti pojalta vanhan kakkoskoneen viime kesänä, kun poika meinasi sen panna pois. Muutama tunti junassa ja polku odottaa :-)))

      Poista
  2. Vappuna pilkillä, jep, mielenkiintoiset ovat kelit olleet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut koko kevät hyvin mielenkiintoista. Olen vaihtanut mehiläisille pesäalustat maaliskuun puolessa välissä. Nyt saimme vaihdettua viimeisinä päivinä huhtikuuta ja sekin salamavauhtia, etteivät pesät kerkiä jäähtyä. Hassu kesvät tämä on.

      Poista
  3. Verrattomat vappupuuhat.Pilkillä täälläkin käydään yhä, vaan saalista ei taho tulla.
    Tuo metsäpolku näyttää houkuttavalta, itelläkin alkaa tehä mieli poluille. Meillä on vaan niin mahottomasti vielä lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttää siltä, että edelleen päästään täälläkin pilkille. Tänään on kaunista ja lämmintä, mutta huomenna jo kylmää ja yöt pakkasta. Onneksi lumet kerkesivät haihtua vähemmäksi. On hassu kevät.

      Poista
  4. Mekin tänään mökillä rehkittiin,isäntä kyllä souteli järvellä,ei saalista,laituri vain vedettiin maihin, jäät oli taas kipanneet sen vinoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mökki ja pihapuuhissa on oltu täälläkin. Kanat ihastelevat kaunista päivää ja mettiset pääsivät ulos pesistään puhdistuslennoille.

      Poista
  5. Voi, kyllä minunkin edesmennyt ukkoni olisi ollut ihastunut tähän kevääseen! Aivan kuin hän tuolla yhdessä kuvassa istuisikin. Minä vain en koskaan oikein innostunut. Hiihtelemässä joskus kävin, kun hän pilkki. Hyvää kevättä, annetaan sen kuitenkin riemulla tulla!

    VastaaPoista
  6. Pilkkiminen on kuin meditaatiohetki. Siinä rauhoituu mieli ja huolet kaikkoaa. Ja sitten hauki voi yllättää ja herättää nuokkuvan kököttäjän. Kannattaa kokeilla :-))

    VastaaPoista
  7. Ainalle terveisiä tuolta Muorin kissat-sivulta. Laitoin Nannin kuvan Ruusa-kissan viereen. Kyllä ovat niin samanmoisia!!

    VastaaPoista