perjantai 15. toukokuuta 2015

Aamu

Kun lumet sulavat ja järvet paljastavat kirkkaat vetensä, kalamiehen sisällä ääni kehottaa lähtemään kevätpyyntiin. Tulvavesi huuhtoo vielä rantoja, mutta siihenpä on aamuauringon mukava kuvajaisensa laskea.
Kun verkot odottavat kudulta palaavaa haukimammaa, aurinko on jo noussut kirkastamaan  aamukajon valoksi. Järven pinta on kuin kullalla päällystetty.
 Rantapoukamassa lepää venhe. Sen syli on hamstrannut kaiken taivaalta tulleen veden itselleen. Liekö ajatellut kuivan kesän varalta keränneensä, vai kiusaksi huolettomalle omistajalleen, ken tietää.


13 kommenttia:

  1. Ei ole kultaa säästelty järvenpinnan koristelussa, niin kauniisti hohtaa!!
    Omistajalle pientä jäynää, kun noin huolimattomasti jätti veneen oman onnensa nojaan.
    Kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  2. Voi juku, kun onkin kaunista kultaa järven pintaan luonto ripotellut!

    VastaaPoista
  3. Kaunis tuo nouseva aurinko veden yllä. Kalaonnea!!!

    VastaaPoista
  4. Hienot heijastumat veden pinnalla. Mahtavat luontokuvat!

    VastaaPoista
  5. Mihin kumman aikaan sinä siellä ollenkaan hillut, aamuyöstä? Eikös siellä jo lähestytä yötöntä yötäkin. Virkut saa kyllä tosi hienoja kuvia, täytyy tunnustaa. Kalaonnea toivotan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamulla ennen kanan ruokinta-aikaa, eli viiden korvilla :-D Kalaakin tuli.

      Poista
  6. Nostettiin laituri maihin kuivumaan, vesi on korkealla niin että meinaa venheen viedä, kalaakaan ei tullut.

    VastaaPoista
  7. Surullisen näköinen on tuo vene, mutta ihastuttava on järven kulta ja haukihan näin keväällä ihan syötävä kala, mutta on siinä kyllä niitä apehaarukoita:)

    VastaaPoista
  8. Kaunis on auringonkulta veden pinnalla. Vesi onkin korkealla tänä vuona. Meinaa viedä laiturit.
    Pielinen toimii Saimaan säännöstelyaltaana, kun kuiva kesä, juoksutetaan meidän vedet sinne ja tulvakeväänä ei vesi kelpaa ollenkaan ;-)
    Paljon on sielläkin satanut, kun venho on vettä täynnä.
    Kalareissulla on mukava käydä ja varsinkin kun saa saalista ;-)

    VastaaPoista
  9. Samoja mietteitä täälläkin. Kalalle tekee mieli. Siellä aurinko jo kultaa vapaan veden, täällä vielä useimmat vedet jäässä. Joki kyllä tulvii.
    Kuitenkin sen verran on yhden lammen rantaporeita auki, että muutaman katiskan olen saanut veteen. Haukia ja ahvenia tulee ja n etodella amistuvat.

    VastaaPoista
  10. Siellä ne hauet lymyää. Kalastajalla on vähän vielä puuhia :) Vastustamattoman kauniit on kevätmaisemat.

    VastaaPoista