Koko tarina on luettavissa UUNAN blogista
AINA
Anna
lähtee epävarmasti liikkeelle, vielä rummutuksen tasaisen rytmin
tahdittaessa sydämen lyöntejä. Pyyhkäisee muutaman roskan
tukastaan ja oikoo kävelypukunsa helmat suoriksi. Kävelee
ristiriitaisin tuntein pihan poikki sisälle, jättääkseen
lopulliset hyvästit lapsuuden kodille.
Hän
päättää, ettei luo ajatustakaan mokomille shamaanijutuille, ei
rummuille, ei susimiehille. Hän on hyvin koulutettu nykyajan ilmiö
ja sellaisena aikoo myös pysyä. Monella on syntymämerkkejä,
eivätkä he niihin sen suurempaa huomiota kiinnitä, miksi hän
lähtisi siitä huolestumaan. Ei miksikään, hän tuhahtaa ja jatkaa
matkaansa sisälle taloon, jossa on tähänastisesta elämästään
pisimmän ajan viettänyt. Istahtaa viimeisen kerran äitinsä sängyn
vieressä vielä viipyvälle tuolille, jättääkseen hyvästit
ajalle, talolle ja muistoille.
Huoneen
ikkunaa peittävän verhon välistä tuleva valojuova lankeaa Annan
vieritse lattiaan, kuten se lankesi myös silloin, kun hän samalla
tuolilla istui vielä hauraan äidin läsnä ollessa .
Annan
ajatukset viipyvät äidin viimeisissä hetkissä, kun hän tuntee
kylmän käden painautuvan omaansa vasten. Ja näkee vain valojuovan
lattiassa. Juova alkaa elää, se laajenee valoisaksi tieksi hänen
eteensä ja hän kuulee lempeän äänen jostain sivummalta: Anna,
tie on sinua varten, uskalla nousta ja kulkea sen läpi. Kylmä käsi
– jonka hän edelleen tuntee omallaan – johdattaa häntä ilman omaa
tahtoaan eteenpäin. Musiikki, joka seuraa hänen kulkuaan,
on ylimaallisen kaunista. Siinä soi vaimean rummutuksen lisäksi
jouset. Ne tuovat mieleen kaukaisen sudenkutsun. Ääni kuuluu niin
kaukaa, ettei Anna voi paikantaa sen tulosuuntaa... se kuuluu
kaikkialta. Olenko menossa taivaaseen? Hän hymähtää, siihen on
vaikea uskoa.
Tie
levenee ja valostuu sitä mukaa, mitä pidemmälle Anna sitä
astelee.
Hän
ei huomaa muutosta, kuinka hän kulkee kohti lapsuuttaan. Käsi hänen
kädessään on nyt lämmin ja turvallisen tuntuinen. Anna puristaa
käden omaansa, tuntien sen voiman, joka virtaa niiden välillä.
Hän
näkee kauempana oven, joka avautuu sitä mukaa, mitä lähemmäs se
tulee. Hän astuu ovesta sisään ja saapuu avaraan huoneeseen, joka
on kuin tippukiviluola, mutta huoneen pinnalla oleva aine näyttää
homeiselta naavalta. Huoneen perällä istuu hahmo korkeassa
tuolissa. Hahmo näyttää kovin iäkkäältä, tai patsaalta.
Vaikutelman antaa sama naavamaisuus, mikä on kaikkialla muuallakin
huoneessa. Annan lähestyessä ”naavamiestä” tämä katsoo
tulijaa tarkkaavaisesti suoraan kullankeltaisilla silmillään.
Anna
kävelee lapsen rohkeudella hahmon luo ja seisahtuu parin metrin
päähän pienestä - valtavassa tuolissa istuvasta - miehestä,
jonka ikää on mahdoton määrittää. Miehen vitivalkoinen
harteille saakka laskeutuva tukka kehystää vahamaisen sileät
kasvot, jotka heijastavat syvää rauhaa ja elämän viisautta.
Anna
seisoo hievahtamatta, kunnes mies virkkaa: Tyttöseni, sinä tulit,
olen odottanut sinua tuntemattoman ajan verran. Vihdoinkin kaikki
alkaa mennä suuren suunnitelman mukaan. Puhuessaan tytölle,
vanhuksen peittänyt naavamainen kuori alkaa haihtua ja niin käy
koko huoneelle. Muutaman ajan kuluttua Anna huomaa seisovansa
valoisassa kristallisalissa, valkopartaisen, hopealta hohtavaan
viittaan puetun miehen edessä.
Anna,
muistathan minut? Anna katsoo hämmentyneenä ylöspäin
keltasilmäistä miestä, joka näyttää lapsensilmin katsottuna
mahtavan isolta, ja hänen aivoihinsa latautuu kuvasarjoja ajoilta,
jolloin hän ja hänen kaikki edeltäjänsä asuivat tässä samassa
paikassa.
Isä,
hän sanoo niin hiljaa, ettei kuule sitä kunnolla itsekään. Niin
Annaseni, ”isä”... isä minä sinulle ja sinun monille
edeltäjillesi olen. Monta sukupolvea kierto kulki, ennen kuin tuli
sinun vuorosi. Jokainen on ollut tärkeä ajallaan. Nyt kuitenkin
elämme uusia aikoja ja shamaaniajattelu on jäänyt yhä pienempien
ryhmien kontolle. Sinulla oleva syntymämerkki kertoo ajan
muutoksesta. Olet neljäs sukupolvi ja nainen. Shamaanit olivat
useimmiten miehiä. Sinä olet nainen, ja tasa-arvoisuuden
saattamiseksi täysivaltaiseksi, ensimmäinen tehtäväsi on muuttaa
ammoisten aikojen kirjoitus.
Sinulle
tarkoitettu voima tulee olemaan käytössäsi löydettyäsi kiven,
joka on samaa vuorikristallia, kuin tämä asuinpaikkanikin on. Kivi
kätkee lupauksen.
Anna
säpsähti tuolilla, räpsäytti silmiään ja katsoi tyhjää,
siististi pedattua sänkyä. Ikkunasta heijastuva valojuova oli
himmentynyt. Oliko jo ilta, oliko hän nukkunut, vai mielikuvitusko
jälleen oli vienyt hänet jonnekin vanhaan oletettuun menneisyyteen.
Hän nousi tuolilta tokkuraisena tapahtuneesta ja käveli kankein
jaloin pihalle. Tuuheaa, vanhaa koivukujaa astellessaan Anna kuuli
vielä hiljaisen rumpujen ja jousien yhteisen kaiun. Se tuli hänen
sisältään...
Mustis
jatkaa...
Oi, miten ihanasti kuljetit Annan taas uusille poluille.
VastaaPoistaMukaansa tempaavaa ja jännittävää. Hetkeksikään lukija ei päästä tekstiä silmistään vaan haluaa jatkaa ja jatkaa, kunnes yhtäkkiä teksti loppuu...voi...mutta onneksi on vielä yksi kirjoittaja.
VastaaPoistaOli hienoa tuoda tähän lapsuus mukaan ja siten lisää tietoa. Hienosti kuvailit kaikkea tapahtuvaa, näin kaiken silmissäni. Kutsuvan valon, tien ja naavan ja miten se muuttui kristalliksi. Tietenkin vanhan miehen tuolissaan.
Kiitos Aina :-)
Oih! En voi olla yhdistämättä tuollaista herkkyyttä siihen viisauteen, minkä löysin kolttalappalaisen Kuun metsän Kaisasta, dokumentti jonka katselin toissailtana! pohjoisen ihmisissä on syvä herkkyys!
VastaaPoistaJännittävä jakso on tämäkin, loistavaa johdattelua jännään maailmaan.
VastaaPoistaValoisa tie, turvalliseen lapsuuteen. Sanoilla maalattua näkymää.
VastaaPoistaOi Aina miten upeaa tekstiä. Olen lukenut tämän nyt kolme kertaa ja ties monastiko vielä luen. Eka reissulla luin tablella kahdesti peräkkäin. Nyt tulin kannettavalla kommentoimaan, kun tuo table on niin hankala kommentoidessa :-/
VastaaPoistaOlen täpinöissäni tekstistäsi: ..olen odottanut sinua tuntemattoman ajan verran....vau miten kiehtovia ilmaisuja.
Tätä jaksaisi lukea sivukaupalla...Ihanaa. Korviini jää soimaan rumpujen ja jousien kaiku :-)
Ja nyt jäämme odottamaan Mustiksen jatkoa...
Tämä tarina sen kuin kehittyy ja jännitys jatkuu, kuin hyvä kirja, jota ei haluaisi lopettaa. Niin kaunista tekstiä kirjoitit!
VastaaPoistaVauh, uusia piirteitä, tapahtumia ja juonenkääänteitä,tosi hyvä!!
VastaaPoistaNytkö jo valmista! Arvelin sinun kirjoittavan vielä ensi viikon :) Kaunista ja jännittävää, hiven feminismiäkin, ei shamaanimaailmakaan enää ole vain miesten :) Jännittävää odottaa Suuren Suunnitelman salojen paljastumista!
VastaaPoistaHienoa Aina! Lapsuusefekti ja nykynaisen rooli oliVAT hienoJA, salaisesti sitä toivoinkin... tai en oikeastaan toivonut mtn - avoimin mielinhän tässä kuljetaan, mutta tykkäsin juonen käänteestä. Olette melkoisella tahdilla takoneet, kai mun pitää pysyä aikataulussa, vaikka huolettomana odottelin että ehkä vasta parin viikon päästä.
VastaaPoistaKiitokset teille kaikille kommentoijille hyvästä ja kannustavasta palutteesta. Olin vähän jännittynyt, kuinka selviän näin haasteellisesta tehtävästä. Kiitos teille :-)
VastaaPoistaAina, kyllä aivan upeasti selvisit. Kuvailit hyvin elävästi Annan ajatuksia pohdintoineen ja kuljetit tarinaa hienovaraisesti eteenpäin.
VastaaPoista