perjantai 17. heinäkuuta 2015

Tuttu vieras

 Olen varmasti ollut kokolailla kiltti, kun sain odotettuja vieraita ja vielä ihka-ihania atc-kortteja MONTA kappaletta, tosi kauniiseen kirjaan piilotettuna. Kirja antajan omista korteista valmistettu, maalattu ja koottu. Hienoa käsityötä,
 Kauniin takakannen lisäksi pari herkkua kirjan sisältä.
 Teimme retken suomen suurimmalle turvesuolle. Päivänkakkara loisti monine muine kukkasineen  kylmähkössä säässä, lohduttaen, ettei kesä vielä ohi ole.
Pieni lampi keskellä suota. Lammen kuulas pinta lumosi väkisinkin odottamaan edes pientä kalan pintakosketusta. Vesimittarit kisailivat rannan tuntumassa, muuten kuva pysyi peilinä.
 Ettei kalastus unohtuisi, järvenranta houkutteli onkimaan. Pienet särjet ja ahvenet pitivät madon mausta.
Niin ja sitten vielä natura. Siellä marssi kävi peräperää kapeaa polkua, nenät vetivät metsän puhdasta tuoksua, komeat kuuset tervehtivät mahtavina polun varrella. Taisipa pakurikin löytyä koivun kyljestä, mutta se jätettiin kasvamaan.

Sitä sitten on mukava kun käy tuttuja vieraita :-)


13 kommenttia:

  1. Upean korttilahjan sait. Hurjan ihana metsäinen lampi, kaunista.

    VastaaPoista
  2. Upeita ovat, kuin myös suokuvasi!!

    VastaaPoista
  3. Hienon kirjan sait, niin upeita kuvia, niinkuin on kesäinen luontokin, joka kohdilta kaunis omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  4. Tutut vieraat ovat parasta!
    Kauniin tuliaisen sait, joka on varmasti lämmöllä tehty ja annettu.

    VastaaPoista
  5. Kerroin juuri samasta retkestä, mutta ihan eri kuvin ja sanoin :-DD
    KIITOS ihanainen Aina ikimuistoisista päivistä, jotka sain viettää luonasi. Nyt kesä tuntuu taas kesältä, kun on päässyt retkelle luoksesi.

    VastaaPoista
  6. Estou alegre por encontrar blogs como o seu, ao ler algumas coisas,
    reparei que tem aqui um bom blog, feito com carinho,
    Posso dizer que gostei do que li e desde já quero dar-lhe os parabéns,
    decerto que virei aqui mais vezes.
    Sou António Batalha.
    Que lhe deseja muitas felicidade e saúde em toda a sua casa.
    PS.Se desejar visite O Peregrino E Servo, e se o desejar
    siga, mas só se gostar, eu vou retribuir seguindo também o seu.

    VastaaPoista
  7. Kaksi onnellista kurkii loppukuvassa ja syystäkin ovat onnellisia!

    VastaaPoista
  8. Vieraat ovat aina kivoja ja tervetulleita!

    VastaaPoista
  9. mieluinen tuliainen ja mieluinen tuttu vieras, mikäpä voisi enempää ilhduttaa:))

    VastaaPoista
  10. Juhlava upea tuliainen.
    Kaunis retki luonnossa.

    VastaaPoista
  11. Upean kauniit tuliaiset on Uuna tuonut. Ystävää on mukavaa tavata. Odotettu vieras on päässyt kanssasi luontoretkelle. Suolammen pinta on kaunis heijastuksineen.
    Alempana ihanat lintukuvat ja Mimmi on samanlainenen kana kuin aikoinaan meidän Pähkinä. Sekin meni ja tuli mielensä mukaan. Myös toinen kukko tuli aamuisin sisälle meitä odottamaan.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana tuo kirja .Hienoa tavata ystävä.Mukavat kuvat.

    VastaaPoista
  13. Hei Aina, mitä sinulle kuuluu? Ei ole blogi-maailmassa sinua "näkynyt" pitkään aikaan.
    Toivottavasti voit hyvin ja liityt seuraamme pian taiteilemaan. Ihailin sinun upeaa mandala -taidettasi.
    Pidän erityisesti tuosta musta (vai sini)- valkeasta mandalasta. Se on hyvin kiehtova.
    Mukavaa alkavaa viikkoa :-)

    VastaaPoista