Poikasesta kanaksi

Kuulee usein sanottavan, että kana on tyhmä, eikä osaa muuta kuin munia, syödä ja ulostaa. Se on mielestäni sellaisten ihmisten päätelmä, jotka eivät käy kuin häkkikanalassa, jossa kanalla ei ole mitään mahdollisuutta toimia sen luontaisella tavalla. Tai eivät ole koskaan kanaa edes nähneet elävänä.

Kanastahan on tehty elävä kone, niin kuin on tehty kaikista tuotantoeläimistä. Niiltä on riistetty luontaiset tavat ja mahdollisuus toimia niille ominaisella tavalla. Liiallinen ahtaus ja ajattelemattomuus niiden tarpeista hermostuttaa eläintä, niin kuin se hermostuttaa ihmistäkin.

Kana, joka saa elää suhteellisessa väljyydessä, sillä on mahdollisuus kuopsuttaa pehkuja, kiivetä orrelle lepäämään. Pesäpaikka on järjestetty munintaa varten ja luonnollista ruokaa tarjolla. Jyviä, kiviä, vettä ruohoa, lehtiä, heinää jne. Kana voi hyvin ja on onnellinen.

Menin aamulla viemään kanoille joka aamuisen ensi ruoan. Silputtua kiinankaalia ja siihen sekoitettua juustoraastetta. Näin kanojen tuorevihreä ja eläinvalkuainen tulee heti aamusella, ja sen muistaa antaa jokaisena päivänä.

Havaitsin aamulla heti kanalan oven avattuani, että nyt on erilainen aamu. Kanojen normaalista poikkeava käytös ja ääntely olivat erilaista, mihin olin tottunut. Jaoin ruoan, mutta siihen ei tartuttu niin hanakasti kuin normaalisti.

Yksi kananuorikoista, joita minulla on nyt kolme kappaletta, oli hyvin hermostunut ja liikehti kotkottaen paikasta toiseen. Kukko seuraili kanaa ja puhui sille rauhoittavasti koko ajan. Kana meni pesään ja kukko meni kaveriksi. Pesästä kuului kukon huolestunut, mutta lempeä kukerrus ja kana vastasi siihen kot kot. Kaikki kanat lopettivat syömästä ja menivät pesän ympärille. Jokainen oli hipihiljaa ja kaikki kuuntelivat kukon ja kanan keskustelua pesässä.

Seisoin hiljaa ja kuuntelin, odotin varmasti yhtä jännittyneenä, kuin muutkin, mitä tulisi tapahtumaan.

Tilanne meni kuitenkin ohi ja kana ja kukko tulivat pesästä pois. Kaikki menivät jatkamaan keskenjäänyttä aamiaistaan.

Jätin kanat ruokailemaan ja tulin sisälle laittamaan perheelle aamupalaa.

Asia kuitenkin vaivasi minua siinä määrin, että sanoin miehelleni: Nyt taitaa yhdestä nuorikosta tulla aikuinen, meno oli vähän sen kaltaista. Muutaman tunnin kuluttua kävin viemässä hiekkatäydennystä kanojen kylpyosastolle ja mitä näinkään. Pesässä oli pieni, uusi -vähän yhdeltä laidalta veritahran merkkaama muna! Sen tunteen, minkä koin siinä seisoessani, pieni tuhruinen muna kädessäni, oli sanoinkuvaamaton. Ailahdus hellyyttä ja kiitosta maailman luonnollisemman tapahtuman johdosta, sai minut melkein kyynelehtimään nuoren kanan onnistuneesta aikuistumisprosessista.