Kaverukset

Miessakki istui nuhjuisessa kuppilassa, se oli heidän kantapaikkansa - ollut jo parikymmentä vuotta. He olivat ristineet sen kolmen tähden kellarisviitiksi.
Kuppila sijaitsi katutason alapuolella. Sen lähes läpinäkymättömästä, katonrajassa sijaitsevasta ikkunasta näki vain ohikulkevien jalkoja ja hameenhelmoja.
Antto kompuroi hieman tokkuraisennäköisenä muiden joukkoon, mustelma poskellaan, ja muutenkin pieksetyn näköisenä.
— Missä olet ollut, näytät aivan ryskyn läpi lasketulta, Veija kysyi?
— Piti pärjätä paremmilleen. Saisikohan kielenkostuketta, otti voimille.
— Rauhotuhan veliseni, minä haen, ja Ransa lähti kohti baaritiskiä.
— Keitä nämä kimppuusi käyneet jupit olivat?
— Ne puistosankarit. Ajattelemattomuuttani sylkäisin heidän nuotioonsa, siitä suuttuivat
— Olivatpa lapsellisia, vanhan päälle kävivät!
Onneksi oli vain kaksi ja pentuja vielä.

Krapu 2: Kolme, pärjätä,mustelma

Hilta neuvoo

Ihme kun Aina antaa minullekin pitkästä aikaa palstatilaa. Ei hänellä hätää ole, mutta elää jo joulutohinoissa. Hermoilee, kuinka järjestää mahdollisimman yksinkertainen juhla, ilman liikoja hössötyksiä.         
Siinä hän on onnistunut monina jouluina ilman koronaakin.
Leipasee vähän pullaa ja tarjoaa lähisuvulle joulupäivällisen joka toinen joulu, entäs nyt?
   Kokoontua ei saisi, kauppojen ruuhkaan ei saisi mennä, sukulaisia ei saisi tavata, kotona vain nyhjöttää.
   Annoin Ainalle vihjeen:
   — Mene metsätuvallesi, ihaile tähtitaivasta ellei sada, jos sataa, laske pisaroita, kerro suvulle, että olet ulkoistettu, anna hermon levätä, ja huomaat, joulu meni, mutta korona pysyi.
   — Ei noin voi tehdä.
   — Miksi ei, minä ainakin teen, maski kasvoilla tietenkin.

Krapu 50: korona, elää, joulu