Kuokkalan luumu

Meistä jokainen muistaa, millainen mennyt kesä oli. Ei palanut iho, ei myöskään kuivunut. Nappaskenkiä ei tarvinnut kaivaa komeron uumenista, kumisaappailla kahlattiin vesitippa nenän päällä ja odoteltiin parempaa.

 Myöskin puutarha vain odotti, odotti aurinkoa ja lämpöä. Luumut kypsyivät etanan vauhtia ja kuinkas sitten kävikään...

 ...tuli pakkaset ja saimme sanoa hyvästi luumuhillolle

 Sokeri ei antanut periksi, se kampesi itsensä ulos paleltuneesta hedelmästä. Oi mitkä kristallihelmet! Oli kuitenkin niin kylmää etteivät mehiläiset päässeet apajille.

Muutaman päivän kuluttua luumut olivat ruskeita...

...niihin ei edes tilhin nokka pystynyt, niin olivat sitkeäkuorisia.

Onneksi saimme kauniinkuultavat ja säyseät syykelit.

Harakan hetki

 On kyllä tylsää, mitään ei tapahdu. Istua nyt yksinään puunoksalla ja valittaa.

 Kas tuolla menee joku! No eipä hetkauta

 Ai katos, sillä on punainen pipo ja takki. Onkohan tuo vaarallinen.

 Se oli vain lenkkeilijä, vähän kiinnostaa. Päivä on kyllä leppoisa, mukava ottaa aurinkoa ja olla vain.

 Hei, mutta mikä tuolla mesoo? Ääni on jotenkin suhiseva.

 Ei oo totta! Ei kai se tanne aio tulla!

 Tulee se! Käännän pyrstön sinne päin, niin ei tunnu niin pahalta.

Se tuli, oli ja meni, mutta missä minun pääni on. Jos teistä joku löytää yksinäisen harakan pään, palautatko sen minulle. Joohan.

Vartteet

 Keväällä vartoin muutamia oksia puihin ja nyt ne ovat kasvaneet jo aika mukavasti, vaikka kesä ei ole vielä näyttänyt parhaita puoliaan.

Tässä varte luumupuussa hyvin onnistuneena.

 Tämä varte kriikunasa.

 Tässä kuorivarrennos marjatuomipihlajassa, hyvin lähtenyt sekin. Harmi kun en muistanut Uunalle näyttää näitä livenä.

Tässä minun jättikurpitsa. Taimi oli paljon isompi ostettaessa. En oikein tiedä, kerkiääkö sato valmistua, vai jäänkö ilman kurpitsasalaattia. Jos jouluun on lämmintä, niin voipa ehtiäkin.

Tuttu vieras

 Olen varmasti ollut kokolailla kiltti, kun sain odotettuja vieraita ja vielä ihka-ihania atc-kortteja MONTA kappaletta, tosi kauniiseen kirjaan piilotettuna. Kirja antajan omista korteista valmistettu, maalattu ja koottu. Hienoa käsityötä,

 Kauniin takakannen lisäksi pari herkkua kirjan sisältä.

 Teimme retken suomen suurimmalle turvesuolle. Päivänkakkara loisti monine muine kukkasineen  kylmähkössä säässä, lohduttaen, ettei kesä vielä ohi ole.

Pieni lampi keskellä suota. Lammen kuulas pinta lumosi väkisinkin odottamaan edes pientä kalan pintakosketusta. Vesimittarit kisailivat rannan tuntumassa, muuten kuva pysyi peilinä.

 Ettei kalastus unohtuisi, järvenranta houkutteli onkimaan. Pienet särjet ja ahvenet pitivät madon mausta.

Niin ja sitten vielä natura. Siellä marssi kävi peräperää kapeaa polkua, nenät vetivät metsän puhdasta tuoksua, komeat kuuset tervehtivät mahtavina polun varrella. Taisipa pakurikin löytyä koivun kyljestä, mutta se jätettiin kasvamaan.

Sitä sitten on mukava kun käy tuttuja vieraita :-)

Lintumaailman arkea

Äiti! anna jo se toukka, minulla on nälkä

Nam... 

 Onneksi pääsin kylpyyn välillä. Laspset lensivät maailmalle, mutta ilman apua eivät vielä pärjää. Mukava rentoutua ruokinnan välillä.

 Katso nyt, kuinka minullakin on ruoan puute. Äiti on jättänyt ja näännyn, kuten näet nyyhh...

 Sain harvinaisia vieraita, kun ovi unohtui auki

 Mimmi pisteli sisään kuin kotiinsa, tarkasti ensin olkkarin, sitten kissankupin ja marssi keittiöön.

Haistoi varmaan, kun olin pullaa paistamassa. Kurkkasi uuniin, mutta totesi sen liian kuumaksi.

Samainen Mimmi tutkimassa onkivehkeitäni.

Mimmi on kana, joka tulee ja menee halujensa mukaan. Hyppää aidan yli, kävelee hyvin arvokkaasti pitkin pihaa, nokkaisten ohimennen heinän korren tai jotain mieleistään. Kun saa tarpeekseen liittyy jälleen muiden joukkoon takaisin aitaukseen 

Osa kuvista otettu ikkunan läpi kauempaa ja viimeinen kännykällä, joten laatu epätasainen :)

Puutarha kesäkuu

 Kuten olen jo kyllästymiseen saakka valittanut alkukesän koleutta, oli kuitenkin yksi valoisampi päivä välissä ja sain kuukauden kuvat. Zilgahuoneen pelakuut eiväöt ole vielä ottaneet kukkiakseen ja rypälekin arastelee aloittaa kesää kovin rohkeasti.

 Olemme kasvatelleet omenapuita viisitoista vuotta, mutta nyt eka kerran ne kukkivat vasta juhannuksena. Normaalisti kukinta on tapahtunut kesäkuun alussa.

 Nanni tahtoi kuvaan, kun Ami pääsi edelliseen.

 Kanoilla on kivaa omenapuunkukkasateessa.

Pienet ovat kasvaneet. Keltanokkainen, harmaajalkainen on Lumivalko. Harmaanokkainen, keltajalkainen on Lumikki ja tuleva kanalan isäntä on Sepastian.

Tämän sortin juhannusta...

... vaikka kuin taikoja tein, tämän parempia ilmoja ei juhannukseksi tullut.
Hiltakin hermostui ja lähti ilmoja pitelemään. Tuhisi mennessääm, ettei tuosta Ainasta ole edes noita-akaksi.

Otetaan irti, mitä on tarjolla,  sadevaatteet päälle ja metsään raikasta ilmaa nuuhkimaan, kyllä se vielä paistaakin :-)

Elämysmatka Poriin

 Kolea ja sateinen kevätkesä on saanut ihmeellisiä piirteitä. Olen retkeillyt ystävieni luona useammin kuin laki sallii ja saanut jokaiselta matkalta hienoja elämyksiä mukaani, kuten tältäkin matkalta sain.
Maailma on pullollaan hienoja ihania ihmisiä, sen jälleen kerran sain kokea.

Lähdemme siis retkelle Porin yhdelle kauneimmista ihmisille rakennetuista virkistysalueista.

 Lokit kyyristelivät kylmässä ja tuulessa, hakien suojaa kumpareen tyynemmältä puolen.

 Kanat, joita oli monia eri rotuja väljässä aitauksessa ja sievässä yömajassa, hakivat suojaisaa lämpöä toisistaan aidan nurkkauksessa.

 Kävelyteiden varsille oli tehty taidetta. Kasvokuvat olivat valettu sementtiin ja niitä oli monissa eri paikoissa seurailemassa ihmisten etenemistä. Hauska oivallus.

 Vähän lähempää, niin ilmeet tulevat paremmin näkyviin.

 No tässä oli jo tuttuja virnuilijoita hienon asetelman suojassa.

 Ettei kylmä aivan kangistaisi, lautta, jolla ylitimme pienen puron kävi suurusmoottorilla.

 Ja päästäksemme puron yli, oli jälleen ryhdyttävä itse töihin. Olipahan hauskaa.

 Yrttimetsässä saimme kokea luonnon vehreyden ja täyteläisyyden aika konkreettisena. Linnut lauloivat pusikoissa ja mukanamme ollut lintujen äänien asiantuntija kertoi kuka kulloinkin oli äänessä. Olikos se lehtokerttunen, jonka laulu muistutti kylän juoruakkaa? Kun sitä hiljentyi kuuntelemaan, niin todellakin, sillä tuntui olevan paljon hyviä asioita sanottavana.

 Polku jatkui rehevän maaston suojissa.

 Rohtoraunioyrtti? oli runsaslukuisena maastossa. Tämä oli kuitenkin erikoisen värinsä ansiosta kuvattava.

 Kaupunki ja villi luonto kohtasivat sulassa sovussa.

 Puro ylitettiin kaarisiltaa myöten takaisin puron ylitse. Eikä kaikki kulkijat malttaneet pitää käsiään taskuissaan ;-DD

 Tulimme lahopuutarhaan.

 Siellä saimme viimeiset ennustukset kesän tulevasta säästä. Puhuja lupasi aurinkoa ja hellettä, mutta ajankohta jäi epäselväksi, ehkä vaillinaisen "kielitaidon" puutteessa ;-D.

 Ei kait se näin nopeasti toteutunut? Ei suinkaan, hän vain oli matkaväsynyt ja halusi itselleenkin ihanan laiskottelusängyn.

Olimme syöneet ja juoneet vieraspaikassamme niin että vatsaa pakotti ja tulomatkalla junassa oli yllätyksenä Hans Välimäen porukka tekemässä ja tarjoilemassa RUNSAITA maistijaisia koko matkustajakunnalle. Voiko elämysmatkalta enempää vaatia?