lauantai 7. joulukuuta 2019





Anna, Kaisa ja Reetta

Anna, Kaisa ja Reetta olivat pitkäaikaisia kavereita keskenään. Vaikka he olivat erilaisia luonteiltaan ja kovin erilaiset lähtökohdat elämälleen saaneet, niin jostakin syystä he olivat punoutuneet ystäviksi keskenään. Usein viinilasit seuranaan paransivat maailmaa ja suunnittelivat matkoja, joita silloin tällöin myös toteuttivat.             
Seuraavan matkansa he suunnittelivat Ranskaan, vuokraisivat sieltä talon, jossa aikoivat viipyä kaksi viikkoa. He halusivat ranskan kauniille maaseudulle. Sitä oli Annan sisar suositellut. Paikka sijaitsi noin sataviisikymmentä kilometriä Pariisista länteen.
 Matka meni hyvin ja iltamyöhäisellä perille päästyään, kaverukset olivat lopen uupuneita, laittautuivat nukkumaan ja odottamaan ensimmäistä lomapäiväänsä.
   Lauantai valkeni aurinkoisena, aamu oli jo pitkällä, kun naiset kömpivät kahville, jonka Anna oli valmiiksi laittanut. He istuivat unisina pöydän ympärillä, Anna valitteli päänsärkyä ja Kaisa tapansa mukaan yritti lohduttaa, tarjoten aspiriinia kiusalliseen vaivaan. Reetta oli hiljaa, hörppi vain mustaa kahviaan ja odotti, mitä toiset suunnittelivat päivän ohjelmaksi.    Ideointi ja väläykset tulivat yleensä Annalta. Niin tapahtui myös tänä aamuna. Aspiriinin ja kupillisen kahvia saaneena Anna virkistyi niin paljon, että loihe lausumaan.
— Mitä mieltä olette, jos lähdetään kaupunkiin shoppailemaan, tuodaan samalla ruoat sunnuntaita varten?   Kaisalle asia sopi oikeinkin hyvin, eikä Reetankaan mielestä ehdotus huono ollut.
— Mennään kävellen ja kun jokaisella on kuitenkin kantamuksia takaisin tullessa, niin tullaan bussilla pois. Menomatkalla saamme liikuntaa ja happea keuhkojen täydeltä. Seitsemän kilometrin matka ei ole konstikaan kävellä näin reippailta naisilta, Anna julisti.
Päivä on kuuma jo aamusta, joten vaatetus saa olla kevyt. Avokkailla pärjää hyvin, hän jatkoi. 
   Anna oli vähän pyöreähkö muodoiltaan ja rakasti olla nätti. Hän oli sitä mieltä, että laittaisi varpailta auki olevat ja muutaman sentin koroilla varustetut kengät. Kaisa epäili Annan valintaa, mutta Anna puolusti valintaansa:
— Eihän seitsemän kilometriä ole matka eikä mikään kävellä, kun bussilla pääsee pois. Kaisa ja Reetta laittoivat varalta tanakammat jalkineet.                  
  Aamupalan syötyään ja hienoksi tälläydyttyään kolmikko lähti askeltamaan kohti kaupunkia. Iloisen puheensorinan saattelemana he kävelivät reipasta tahtia hyvin tasoitettua hiekkatietä kohti määränpäätään. Matkan varrella luikerteli matala kirkasvetinen puro, jonka kohdalla naiset lepäsivät hetken ja ottivat mukaansa varattua vettä kurkun kostukkeeksi. Nummimainen maasto polveili loivine mäkineen, muodostaen jatkuvia ylä- ja alamäkiä. Se antoi kovan haasteen tottumattomille kulkijoille, varsinkin avokkailla liikkeellä olevalle Annalle.
  Jo puolenvälin jälkeen Annalla alkoi olla pieniä ongelmia kenkiensä kanssa. Ne painoivat varpaiden syrjiä, hiersivät kantapäitä ja niillä oli vaikea kävellä. Sinnikkäästi hän kuitenkin jatkoi todeten, ettei kaupunkiin ole enää pitkälti, eikä tulomatkasta tarvitse huolehtia.   
   Lopulta perille kuitenkin päästiin, käytiin kaupoissa ja ostettiin ruokaa ja muita taloustarvikkeita. Bussin piti lähteä kello kolme iltapäivällä ja naiset olivat ajoissa pysäkillä kasseineen odottamassa kotiin pääsyä. Bussi ei kuitenkaan tullut, vaikka kello oli jo reilusti yli kolmen. Lauantaiaikataulun mukaan bussi ei kulkenut naisten talon ohi menevää reittiä. Siitä naiset eivät olleet tietoisia. Kun heille asia selvisi, siinä aikansa mietittiin mitä tehdä. Anna ei voinut kävellä, sillä kengät hankasivat varpaita. Kaisa oli vähän huonojalkainen jo ikänsäkin puolesta. Reetta olisi jaksanut. Hänellä oli hyvät kengät, terveet jalat ja kuntoakin enemmän kuin kanssakulkijoilla ja nuorempikin hän oli.
Aikansa mietittyään tukalaa tilannetta, he päättivät ajaa taksilla kotiin. Taksit olivat kaikki menossa, eikä niitä ollut yhtään kappaletta saatavilla muutamaan tuntiin. Taksineiti kertoi kuljetusruuhkan olevan aina lauantaisin pitkä. Taksi olisi pitänyt tilata tunteja ennen aiottua matkaa. Se oli karua kertomaa naisille. He eivät olleet kotimaassaan tottuneet siihen, etteivät bussit kulje, eivätkä taksit riitä kaikille heti tilauksen jälkeen.
   Siinä sitä istuttiin puisella penkillä ja mietittiin, mikä neuvoksi. Nälkä alkoi jo vaivata; olihan aamiaisesta monta tuntia ja raskas patikkamatka takana. Ruokailemassa he päättivät kuitenkin käydä, ennen uutta ponnistusta kävellä takaisin asunnolle. He menivät läheiseen baariin ruokailemaan ja tapasivat siellä kaksi tuttua nuorta miestä. Hekin odottivat taksia ja sanoivat pääsevänsä muutaman tunnin kuluttua asunnolleen. Kaisa rohkaisi mielensä ja kysyi miehiltä.
— Tuotteko osan tavaroistamme autossa? Me emme jaksa kaikkea kantaa, jos kävelemme matkan kotiin. Pojat lupasivat, jos tavaroilla ei ole kiire. Naiset valitsivat tärkeimmät ostoksista mukaansa ja miesten huoleksi jäi toimittaa loput heidän asunnolleen.
  Ruokailun loputtua kolmikkoa odotti pitkä ja rasittava kotimatka. Kassit painoivat ja Annan kengät olivat parhaat päivänsä nähneet, jaloista puhumattakaan. Välillä istuttiin, levättiin ja hierottiin Annan jalkoja, joihin oli tullut pahoja hiertymiä ja rakkoja. Matkaa jatkettiin kuitenkin urhoollisesti kilometri kerrallaan. Loppumatkasta Anna nakkasi kengät kokonaan pois ja yritti kävellä avojaloin, mutta sekään ei sorapintaiseen tiehen tottumattomilla jalkapohjilla onnistunut. Vaikka tie oli tasainen, oli siinä pientä kiveä hiekan seassa, mikä ärsytti ohutnahkaisia jalkapohjia.
   Vihdoin matka kuitenkin loppui ja naiset olivat läpi väsyneitä, nälkäisiä ja kipeitä äkkinäisestä kävelystä kuumalla ilmalla. Kaisa laittoi ruokaa ja Reetta virvoitteli Annan rakkojen koristamia jalkoja pyyhkeillä, joita kostutti vodkalla. Ainetta oli onneksi kaapissa. Taisi siinä tulla väsymystä voideltua sisältäkin.
 Muutaman tunnin kuluttua ovelta kuului napakka koputus. Oven takana seisoivat päivällä kohdatut miehet. Iloisesti hymyillen pojat ojensivat ostoskassit Reetalle. Kyselivät siinä samalla, kuinka patikkamatka oli onnistunut? Anna näytti rakkuloilla olevia jalkojaan ja väänsi naamansa teennäiseen irvistykseen. Pojat saivat palkkana avustaan yksityiskohtaisen selostuksen paluumatkasta pullakahvilla höystettynä.
Matkamuistokirja sai merkinnän: Kauhea päivä.

8 kommenttia:

  1. No, toivottavasti se loppuloma meni vähän rattosammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku kommelluksia pitkin matkaa, mutta loppu hyvin :)

      Poista
  2. Ilahduin kovasti nähdessäni Sinut pitkästä aikaa ja upposin heti lukemaan elämänmakusia tarinoitasi, ohessa kyllä mietin salaa, mitä mahtaa kuulua kanoille ja hurmaavalle pikku Nyytille, josta on havaintoja parin vuoden takaa? Mukavaa joulunalusaikaa Teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännää, kun vielä muistat minut ja etenkin kanat ja Nyytin. On ollut blogiväsymystä ja kaikenkarvaisia puuhasteluita.
      Ajattelin, että jotain olis kiva laittaa, sitten keksin: Jos joku viitsii lukea juttujani, niin laitan silloin tällöin niitä tänne.
      Kivaa joulunodotusta myös sinulle. Laitoin tuonne Nyytin ja kanoja. Hengissä ovat ja hyvin voivat.

      Poista
  3. Näin tapahtumarikkaan ulkomaan reissun kyllä muistaa. Ehkä senkin, eteti lähde kilometrien kävelylle korkkareissa! Tai niin no, kauneuden eteen on kärsittävä, eihän hieno nainen pistä lenkkareita jalkaansa, jos joku vaikka näkee.
    Tarinoita on mukava lukea, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aimarii :) Kaikenlaista tapahtuu, kun kotoa lähtee kauemmas. Loma saatiin kuitenkin kunnialla loppuun.

      Poista
  4. Kauhea päivä, mutta siitäkin te selvisitte yhtä kokemusta rikkaampana. Reissussa sattuu ja tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä reissua muisteltiin jälkikäteen ja hauskaa oli. Rakotkin parantuneet :-DDD

      Poista