tiistai 12. elokuuta 2014

Kesä etenee

 Hunajat ovat otettu ja mehiläiset laitettu vielä kehien putsaukseen. On mukavampi puhdistaa kehät talveksi etikkahappoon, kun niissä ei ole hunaja jäämiä. Tällaisen ohjeen luin jostain hunajajulkaisusta.
 Ahdasta on, mutta sulassa sovussa kaikki nuollaan puhtaaksi ja viedään pesään ravinnoksi. On siinä jokunen kimalainenkin ja ampiainen mukana.
 Valkeakuulaskin on kasvattanut hyvän sadon tänä kesänä, kestäisivät oksat vielä jonkin aikaa.
 Myös Varjomorellissa on hyvästi kirsikkaa, osa jo poimintakunnossa.
 Zilga jaksaa uurastaa vuodesta toiseen.
 Pensasmustikoitakin tulee hyvin. Tänä kesänä saamme poimia itse kaikki. Viimekesänä kanat söivät huomaamattamme pensaat melkein tyhjiksi :D
 Päärynähilloa tulee omatarve
 ja entäs nämä äitin kanat. Kaksi puuttuu, kaikki muut ovat paikalla... oikeita linssiluteita :)




12 kommenttia:

  1. Siinä mahtaa surina käydä kehien ympärillä:)
    Hedelmä- ja marjasatosi näyttää oikein hienolta, vai herkuttelivat kanaset viime vuonna mustikoilla ;)
    Kuvauksellisia ovat kanasi kyllä niitä kelpaa katsella.

    VastaaPoista
  2. Että teillä on kaiken muun lisäksi vielä päärynäpuukin. Ei kuulosta hirmu kotimaiselta :)
    On teillä puuhaa mehiläisten - aika kuhina käy - ja kaikkien hillostettavien kanssa.
    Ja kanat on todella oikeita linssiluteita... ihania !

    VastaaPoista
  3. Syksy on kiireista ja antoisaa aikaa, kesän aherrus palkitaan. Monenlaista herkkua kellarisi päätyy talven herkkuhetkiin. Kot, kot, kanat ovat samaa mieltä :D

    VastaaPoista
  4. On sinulla tuottelias pihamaa. Tuosta kehien putsauksesta en ole kuullutkaan, mutta totta on, että hunajaa tahtoo jäädä.

    VastaaPoista
  5. Monenlaista herkkua puutarha tarjoaa sinulle. Tuo hunajan saaminen varmaan vaatii paljon työtä ja asiantuntemusta. Puu on niin helppo istuttaa ja odotella sitten vain sitä satoa. :)
    Kanalaumasi on kasvanut jo melkoisesti ja hyvin näyttävät voivan. Onnellisia kanoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hunaja ja mettiset ovat aika työllistäviä ja tämä kesä teetti vähän ylimääräistä karkulaisten takia. Hunajaa tuli sitten lingota asti. Puut ovat helpompia ja niistäkin saa mukavasti talvivitamiineja ja kanat antavat munia. Mikäs on muorin köllötellä ;-DD

      Poista
    2. Niin .. kanathan ne vasta ovatkin hyviä tuottajia. Satoa tulee ympäri vuoden.

      Poista
  6. Kyllä on sinulla herkkuja!!! Valkea kuulaskin niin täynnä, aivan upean sadon korjaat! Kanasille terkkuja:))))

    VastaaPoista
  7. Satoisa puutarha ja ihania hilloja tulossa.

    VastaaPoista
  8. Eksoottista kesäelämää! Herkullisia kuvia :)

    VastaaPoista
  9. Kaikki teillä ahkeroivat, ei voi kuin ihmetellä. Kyllä siinä saa emäntäkin ahkeroida, että saa kaiken talteen. Minulle ei tule vielä yhtään rypälettä, mutta ehkä ensi vuonna. Jättiläiskurpitsa on ainoa, josta on toivoa, jos lämmintä riittää. Pensasmustikkakin kuivi liikaa, vaikka silloin tällöin vettä sille viskasinkin.
    Mainio kuvasarja :-)

    VastaaPoista
  10. Peikon miälestä on hyvä, että mehiläiset saavat viedä hunajanrippeet kotiinsa.

    VastaaPoista