maanantai 25. elokuuta 2014

Aamulla varhain

 Kun aamuvarhaisella jalkautuu luontoon, sen näkee aivan erisilmin kuin päivän jo noustua täydeksi.
Aamusumusta nousi teeriparvi, se tuli häirityksi aamupalalta. Se ei ollut tarkoitukseni.
 Maahisten rakentamat yöpitsit olivat vielä voimissaan. Päiväksi ne kuivuisivat pois.
 Rouva hämähäkki oli kutonut kauniin pöytäliinan, se oli kuivumassa polun poikki. Kiersin sen, ettei työ olisi hukkaan mennyt.
Ah!!, nämä veijarit minut saivat liikkeelle. Kannatti kävellä puolitoista kilometriä suota ja kankaita. Pienen puron varrella ne minua odottivat.

13 kommenttia:

  1. Ihana kävellä metsässä ja löytää kanttarelleja. Namskis....

    VastaaPoista
  2. Aamut ovatkin niitä parhaita. Pitsiliina näyttelykin on suljettu jo päiväaikaan ja kanttarellitkin on parasta kerätä heti aamulla, ennenkuin muut heräävät.

    Herkän kauniit kuvat!

    VastaaPoista
  3. Olipa hieno aamuhetki. Ja vielä sienet.
    En päässyt edelliseen postaukseen, mistä lienee johtunut?

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat aamustasi, aamuhetki kullankallis, se on niin totta, joka kesällä kaikkina aamuina nukkuu pitkään ei edes kesästä tiedäkkään.
    Onnistuntutta elikuun loppua!

    VastaaPoista
  5. Varhainen lintu jyvän (yöpitsit) löytää. Hieno se on jos ja kun aamuvarhain luontoon lähtee.

    VastaaPoista
  6. Sumuisat aamut ovatkin hienoja hetkiä kuvaukseen ja tulokset puhuvat puolestaan. Hienoja otoksia. Sumu antaa samalla kasvoille ja hiuksille mukavan kosteushoidon.
    On silmänruokaa ja ruokaa vatsankin pohjalle ... nammm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamut ja illat ovat hienoja kuvausaikoja, varsinkin aurinkoisina päivinä, mutta sateentuhruisena aamuna on ilma hapekasta ja helppoa hengittää, silloin kannattaa mennä ulos. Kuten sanoit, myös ilmainen kasvohoito tulee samalla :-)

      Poista
  7. Tein just kanttarellimuhennosta, minia toi pojille ruuaksi kun lähtivät itse kahdeksi viikoksi Espanjaan.Hyvää on.

    VastaaPoista
  8. Hienot kuvat aamulenkiltäsi - ja hyvä että löysit sieniapajan.
    Mutta nuo aamuseitit on ihania, tokko olen itse koskaan nähnytkään moista näkyä.

    VastaaPoista
  9. Hienoa että säästit hämiksen verkon. Olisi ollut sääli rikkoa noin upea työ. Aina ei valitettavasti huomaa, jos esim. aurinko paistaa silmiin. Etpä turhaan retkeillyt, kun sait saalista vielä kotiin raittiin ilman lisäksi.

    VastaaPoista
  10. Ylin kuva on kuin postikortti!!!!!

    VastaaPoista
  11. Aamuhetket ovat parhaita ja vielä herkkuja kotiin vietäväksi!

    VastaaPoista